9.9.06

Siljan takki

Takki
Malli: Ottobre 3/2004 (muunnellen)
Materiaalit: Päälikankaana joustovakosametti Eurokankaasta, vuoren fleece lähikangaskaupasta, nepparit kangastukusta.
(Rekvisiitta: "kengät" henkkamaukasta)

Vähän näyttäis siltä, että kesä on jo historiaa tämän vuoden osalta ja viileneviin iltoihin tulisi varauta lämpimämmillä vaatteilla. Perheemme pienellä kuumakallella oli tarvetta takille, sillä kokopuku on turhan työläs, esim. kauppa- tai kyläreissuilla, jolloin kuljetaan pääsääntöisesti autolla. Takkikauppojen tarjonta ei kuitenkaan oikein ollut mieleinen joten päätin tehdä itse.
Ottobre on lempilehteni lapsille ompelun suhteen, sieltä mieluisa ohjekin löytyi nopeasti. Sopivat tarvikkeetkin löytyi omasta kaapista, joten pääsin heti ompelun makuun. Muuntelin tapani mukaan ohjetta sen verran, että käytin erillistä vuorikangasta (fleece) ja tämän vuoksi jätin mm. kanttaukset pois. Takki oli nopeatekoinen, helppo ja siitä tuli mielestäni ihan nätti. Jokin silti mättää... hhmmmm... Takki on kokoa 74 cm ja jopa kolmevuotiaani saa puettua sen päällensä (toki hihat ovat hänelle lyhyet). Se on siis ihan järkyttävän iso seiskaneloseksi! Ei takki nyt ihan turhaksikaan jää, se on luultavasti sopiva siljalle ensi vuonna, mutta tämän syksyn takkiasia on yhä avoin. Tekisinkö toisen pienempänä? Fleeceä ei kyllä enää ole, mutta ehkä voisin säveltää jotain...?


6 kommenttia:

Sahrami kirjoitti...

Mulla on aina Ottobren malleissa tuo ongelma, mitoitus on ihan älyttömän väljää ja nimenomaan leveää.
Mallit on kivoja ja helppoja, mutta kun joutuu aina kaventamaan...
(ehkä osa ongelmaa meillä on lasten ruumiinrakenne, joka ei ole leveää nähnytkään)

Kangaskasa kirjoitti...

Kaunis on takki, mutta niin on kyllä pitäjänsäkin :) Suloinen tytär!

Minä jätän yleensä suosiolla saumanvarat tekemättä, kun ompelen lapsilleni. Monesti saa tehdä pituuteen nähden pienemmän kaavan mukaan, sillä etenkin tuo leveys jää helposti liian isoksi. Ajan myötä lempikaavat muuntaa muotoaan ja niistä tuleekin "ihan omat ja erinomaiset" ja omien lasten malliset. Jospa tuollekin takille kävisi niin.

Mermaid kirjoitti...

Voi, miten hellyyttävä ja suloinen pieni ihminen! Takkikin on ihana ja kauniin värinen :-)

Minnie kirjoitti...

Suloinen takki, ensi keväänä viimeistään käyttöön. Oikea söpöläinen on tyttäresikin! :)

Nyt tuli paineita että omillekin muksuille pitäis ommella syysvaatetta... pojalle ainakin pusero, poika valitsi itse kiinnisilitettävän merkinkin koristeeksi, kankaatkin olisi jo, puuttuu vain innostusta, kaavat ja aikaa. Kaavojen piirtäminen on työläin homma, kyllähän se siitä etenis sitten nopeesti. Ja tytölle melkein kaikki vaatteet kokoa isommiksi... Onneksi tästä sun blogista saa usein ompeluinspiraatiota!

tikru kirjoitti...

Mikä malli.. siis tuossa alemmassa kuvassa. Ihana nappisilmä. Takkikin on kyllä hieno. :)

Soile kirjoitti...

Mun muksu on n. kokoa 98, mutta Ottobren kaavoista otan numeroa pienemmän koon. esim. housuissa lahkeen pituus on silloin sopiva. Paidoista otan myös pienemmän koon, mutta piirrän helman pituuden suuremman koon mukaan.