24.6.06

Minä neulon TAKAPERIN!!!

[lue otsikko samalla innolla kuin voisit kuulla lapsen huutavan oppiessaan ajamaan polkupyörällä ilman käsiä]

Päätin päätellä the Frost and Ice Shawl:n koska se on niin äärimmäisen puuduttavan tylsä ja silti aivan liian työläs neulottava. Ja sitäpaitsi eihän huivin tarvitse aina olla jättikokoinen, eihän?? Itseasiassa voisinkin heti ekkana kysyä, että kuinka paljon teidän merinosilkkineulomukset ovat kasvaneet kokoa pingoituksessa??

Ja sitten otsikon aiheeseen!! Tuossa huivissa tehdään tuollainen pykäreunus myös sille kolmion pisimmälle sivulle... siinä silmukat päätellään samalla ja neulotaan 4-10 silmukan levyistä pykäreunaa. Tuollaisen työn kääntäminen on oikeasti aika kettumaista (toisella puikolla miljuuna silmukkaa, toisella muutama luikas ja karkaileva silmukka), joten päätin kokeilla neuloa toiseen suuntaan työtä kääntämättä... ja sehän sujuu!! Reunus tehdään periaatteessa ainaoikeinneuleena, joten neulon nyt sitten oikeita silmukoita mennessä ja nurjia silmukoita takaisin tullessa. Sitä en tiedä, että onko tekniikkani mitenkään oikein, mutta eiköhän sillä pärjää kun neulominen helpottuu ja jälki on sellaista kuin pitääkin. Ompas hauska taas oppia/keksiä*) jotain uutta.

*) En väitä keksineeni takaperinneulomista, mutta en ole kyllä koskaan lukenut siihen minkäänlaisia ohjeitakaan, joten oli ihan kiva oivaltaa itse että miten sitä voi ainakin tehdä.

4 kommenttia:

tikru kirjoitti...

vasenkätisesti?
Se on vinkeä tunne kun neuloo toisinpäin kuin on tottunut. Muutamaa vasuria kun on opettanut, niin on tuonkin taidon joutunu opettelee ja sitä on mukava käyttää tarpeen tullen, vaikka ei se kyllä todellakaan suju yhtä sutjakasti ku toisinpäin.

Anonyymi kirjoitti...

joku kirjoitteli ihan itsessä että neuloo tasoneuleet edestakaisin, eli juuri noin että ei käännä työtä välillä. On varmasti kätevä varsinkin tuollaisessa reunuksessa, kun työn kääntäminen on ärsyttävää :)

Anonyymi kirjoitti...

Meikäläinenkin aikanaan opetteli tuon ihan omaa laiskuuttani kun en villapaitoja tehdessäni halunnu neuloa nurjaa.
Joten tässä tulemme taas siihen että laiskuus ja mukavuudenhalu on hyve ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa kätevältä tavalta neuloa. Pitäisi varmaan itsekin opetella.