29.3.06

Kevät tulossa?


Aijaijai miten ihania ja herkiä ovat nuo hiirenkorvat; täynnä hempeää vihreää elinvoimaa! Ulos katsoessa, ei uskoisi että kohta ollaan jo huhtikuun puolella. Onneksi otin pienen varaslähdön ja hain mustikan varpuja maljaan toissa sunnuntaina. Puolessatoista viikossa noihin puhkesi ihanat uudet lehdet. Nyt ne muistuttavat minulle tuossa keittiön pöydällä, että kevät tulee kunhan vain talvi taipuu tieltä pois.

Muistattekos tämän nolon huopakassin?


No, nyt se on tässä:


Otin suurensuuret julman oranssit fiskarssit käteeni, nipsasin kassin kyljistä patalapun kokoiset palaset irti, tein pienen hahlon ripustusta varten ja käytin vielä kerran pesukoneessa. Nyt ne ovat ihan fiksut ja siistit patalaput, eikö!?! Ja ovatkin muuten niin NIIN paksut, ettei varmasti pala sormet läpi!

Tässä vielä kevään tuntua teille muillekin oikein näyttöpäätteen täydeltä:

27.3.06

Keinokuidun jälkikäsittely

Sain jokin aika sitten Mohair lankojen mukana vyötteettömiä mustia lankoja. Ne vaikuttavat ihan keinokuituisilta, muuta tietoa minulla ei niistä ole. Näistä olen nyt tehnyt tuota Suuren käsityön kietaisuneuletakkia kuten aikaisemmin olenkin jo maininnut... osatkin alkaa olla valmiina mutta nyt iski hiukan tenkkapoo; kuinkakohan minä sen käsittelen? Toivottavasti minulle ei iske morkkista tuosta neuletakista. Siinäkin on ollut jonkun verran tekemistä, joten olisi ehkä voinut senkin ajan sitten käyttää "kunnon" lankoihin. Noh, tehty mikä tehty...

Ompelurintamalla oman juhlapaidan toteutus on jäänyt ideointiasteelle... ei vain ole ollut lainkaan aikaa tehdä muuta kuin haaveilua. Onneksi kaveri lupasi jo oman mekkonsa lainaan jos sattuu käymään niin huonosti etten itse ehdikään tehdä. Eihän asia nyt muuten niin kiireinen olis, mutta kun ristiäiset ovat jo 5 yön päästä ja sen täytyy nimenomaan olla "imetyspaita" enkä kelpuuta entisiä imetysmekkojani. Leipomuksiakin pitäisi tehdä vielä vaikka kuinka ja paljon...

Lankahamstereiden pudotuskisan osalta taas lankojen seireenilaulut humisee korvissa. Nyt tahtoisin hummata rahani tenceliin... mutta en aio luovutaa vielä. En vielä! Enhän!?!

"Blogit jonoon MARS!"

Ohjeistusta:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lisää listan viimeiseksi oma nimesi, blogisi osoite ja blogisi yleisimmät aihepiirit.
3. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis VAIN ekana ehtinyt saa luvan vastata).

Huom! Muistathan sallia kommentoinnin blogissasi ainakin tämän listan etenemisen ajan ja jos blogisi on salainen tai aiheuttaa muuten vain "umpikujan" usemmille lukijoille, niin ilmoitathan minne lista on edennyt vaikka kommentilla edellisessä blogissa, kiitos!

Idea: kierrättää tietoja aktiivisista blogeista; on kiva löytää uutta luettavaa ja silmäiltävää!


0. Milli malli, wwwebbiosoitecom, reseptit, ideat ja juorut
1. Sia, www.kadentaidot.blogspot.com, neulominen ja käsityöt
2.

24.3.06

Kiinni jäit!!!

Kiinni jäit!!!

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.

Itse jäin kiinni täällä.

23.3.06

Söpöstelyn "ylilyönti"??


Tämän keijumekon parissa olen ähertänyt viimepäivät. Kaava on Ottobreltä ja kankaat Eurokankaasta. Tämä tulee "Ainolle" juhlamekoksi ristiäisiin, se puetaan päälle heti virallisen osuuden jälkeen. Alle tulee vaaleanpunainen body ja henkkamaukan pitsisukkahousut ja päähän pari viestiä sitten esitelty "hellehattu". Suloista, suloista, suloista!!

Ja arvatkaa vaan, jos multa olisi kysytty muutama vuosi sitten, että miten pukisin tyttövauvan, niin vastaus olisi ollut jotakuinkin että "mahdollisimman yksinkertaisesti, perusvaatteita ja perus värejä, ei mitään vaaleanpunaista, pitsiä tai röyhelöä, eikä varsinkaan mitään puhvihihoja!!!" Heh, niin se vain muutaman vuoden sinisten reisitaskuhousuvaatteiden (lue: poikien vaatteiden) jälkeen on tämänkin mamman sydän sulanut ja muuttunut vaalean punaiseksi.

22.3.06

Haaste

JennyF haastoi minut hyvän asian puolesta ja tartuin siihen pienellä lahjoituksella; linkki blogiini on nyt kaikkien ulottuvilla allamainitulla miljoonalapselle -nettisivulla.

Haaste: Tue suomalaisten lasten hyväksi tehtävää tärkeää vapaaehtoistyötä lahjoittamalla rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton tilille ja/tai lisäämällä blogiisi linkki Miljoona Lapselle -sivulle (http://www.miljoonalapselle.net/). Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei ole tämän haasteen takana, vaan haaste on yksityishenkilöiden liikkeelle laittama.

Ohje: Kun saat tämän haasteen, tee siitä merkintä blogiisi. Kerro samalla, päätitkö tehdä lahjoituksen Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Jos oma tilisi sattuu olemaan miinuksella, lisää kuitenkin blogisi linkkivalikoimaan linkki Miljoona Lapselle -sivulle. Se ei maksa mitään. Miljoona Lapselle -sivulla julkaistaan linkki blogiisi, kun olet ilmoittanut sivun ylläpitäjille mahdollisesta vähintään 10 euron lahjoituksestasi (ohjeet sivulla). Valitse sopiva määrä tuntemiasi/tuntemattomia ihmisiä ja haasta heidät toimimaan samoin. Linkitä haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käy ilmoittamassa heidän viimeisimmän blogimerkintänsä kommenttilaatikkoon tästä haasteesta. Heidän tulee myös kopioida tämä haaste ja ohje omaan merkintäänsä."

Itse haastan seuraavat bloginpitäjät ja muut:

Niinushka - Knitter's Blog
Kristel - Elämän lankaa
Meri - Artisan notes
Riikka - Strickmühle
Maud - Garn Boet - The Yarn Nest
sekä mahdolliset muut lukijat jotka kokevat Lastensuojeluliiton toiminnan tärkeäksi.

20.3.06

Ompelushommia


"Ainolle" juhlahellehattu (kaava Ottobre) ristiäisiin. Tämän lisäksi tekovaiheess a on haalean violetin sävyinen keijumekko. Viralliseen osuuteen tulee jo esikoisella ollut pitkä vaalea kastemekko.

19.3.06

Pipa



Viimeistelin eilen tuon pipon valmiiksi, tuli ihan suloinen. Käytin siihen viimeistä pätkää myöten kaikki loput rosat Dropsin Alpacat sekä ison osan luonnonvalkoisista (Puikot 2 ja 2,5 mm, silmukoita 94, 2o, 2n -joustetta ja sileää neulosta, päällä osa silmukoista kavennettu vaiheittain ja loppujen läpi pujoteltu lanka kerralla, laella pieni ic-antenni.) .

Aika hauskaa tuo alpakka, siihen täytyy varmaan hiukan tutustua enemmän ja sen käyttöä täytyy varmasti hiukan harjoitella ennen kuin uskallan tehdä siitä mitään isompaa. Ensinnäkin ohuena lankana se on aika hidasta neuloa (joten harmi olisi jos työ menisi pilalle), toiseksi sen "joustavuudesta" tulee ehkä ennemminkin mieleen puuvilla kuin villa, se vaikuttaa huopuvankin jokseenkin helposti mutta silti se on niin liukasta tai jotain, ettei esim. solmut tahdo pysyä kiinni. Ihanan pehmeää se kyllä on!

Uusilta lankaostoilta olen yhä välttynyt, pari kertaa on sortuminen ollut lähellä, mutta onneksi en ole vielä kuitenkaan mitään ostanut. Entisiä töitä ja aikaisempia lankoja on niin paljon, ja vauvan myötä aikaa on niin paljon vähemmän että ilman uusia ostojakin pärjäisin varmasti vaikka kuinka kauan. En silti aio loputtomiin pihdata uusia ostoja!

Iltasella jatkoin sen mustan kietaisuneuletakin tekoa, hihat ovat nyt noin 25 sm pituiset, eli hiukan on vielä puikoteltavaa siinäkin.

16.3.06

"Taas" tumput vauvalle


Kas näin, nyt sitten piti jo hiukan suurentaa tuota lapasmallia, sillä Alpaca ei tunnu joustavan yhtä hyvin kuin esim. Novitan Florica. Onhan tämä lankanakin hiukan ohuempaa, mutta silti samoilla puikoilla tehtynä näistä tulee tosi pienet kun lanka ei jousta samoin. Näihin tumppuihin tein 4 silmukan verran enemmän leveyttä sekä hiukan lisää pituutta ja ne lienevät aika sopivat meidän kuukauden ikäiselle vauvalle. Nyt roosaa alpakkaa jäi jälejelle enää 13 grammaa, aloitan siitä pipon ja jatkan sen loppuun sillä luonnon valkoisella. Let's katsotaan mitä tulee.

Neulomistahti on hidastunut ihan vallattoman paljon... monenakaan päivänä en ole saanut neulottua kuin muutaman hullun puikollisen. Saas nähdä, että millä vauhdilla pääsen tänne jatkossa raportoimaan valmistuneista töistä.

Neuleiden ohella pitäisi nyt suunnitella ja toteuttaa myös omat ja vauvan ristiäisvaatetukset. Itse kastepuku on jo valmiina (sen tein jo esikoiselle), mutta siihen kahvitusjuhlaan haluan vauvallekin jonkin nätin mekon. Ja itselläni ei ole kertakaikkisesti mitään päällelaitettavaa. Jos joku muistaa violetit kankaat, jota esittelin täällä blogissa joskus ennen pikkujoulukautta, niin nyt ne taitavatkin päästä hiukan kesäisempään (ja hiukan pienempimahaiseen) julapukuun. Kastejuhlan teemaväreiksi olen ajatellut roosaa ja liilaa, kuitenkin sen verran pienissä määrin ettei tule ihan ällön makea meininki. Nuo värit on tarkoitus lähinnä käyttää minun ja neidin vaatteissa, poikien kravateissa ja pöydän kukkasissa + kynttilässä. Uskoisin että tuleepi ihan hyvä kokonaisuus.

14.3.06

Suloista, kerrassaan suloista.


"Aino" hymyili ensikerran tietoisesti 2vk 5vrk ikäisenä (sitä ennenkin hymyjä nähtiin mm. masuvaivojen yhteydessä, mutta niistä on silti ilo kaukana!). Tässä kuvassa 3vk 6vrk taidonnäyte hymyilystä, on jo ihan kokenut hymykonkari =D. Toistaiseksi hymyjä saa silti vain äiti ja isi, isoveljen touhuja pitää seurata niin tarkasti, ettei silloin jouda hymyilemään. Se on kuitenkin aika todennäköistä, että jatkossa parhaat hymyt tulevat irtoamaan isoveljelle, ainakin näin kokeneemmat perheet ovat meitä "valistaneet".

Ensimmäisen kyyneleen itkiessä Aino vyöräytti 3vk 3vrk ikäisenä. Nyt neidin käytössä on sekä krokotiilin kyyneleet että valloittava hampaaton hymy; luulisi näillä aseilla saavansa tahtonsa läpi!!

13.3.06

Testitilkku - "Clapo" mohairista langankierroilla



Tällaanen tuli. Hiukan taustaa: Clapotis -villitys on vallannut neulojat. Jokaisen neulojan kaapista löytyy ainakin jonkinlaiset Mohair -jämät. Mohair + Clapotis voisi olla vaikuttava yhdistelmä, mutta kuka hullu *) jaksaa purkaa silmukoita takkuisesta ja takertuvasta mohairista.

Samalla kun suunnasta jos toisesta kuului innokas vingahdus; "Clapo valmis!", "Minun Clapotis...", "Liplatus sitä..." tai "Liplatus tätä", niin pohdin hiukan vastaavan huivin tekoa langankierroilla purkamisen sijasta. Tällöin sitä voisi käyttää myös takertuvilla langoilla... Asia jäi idea-asteelle (kuten niin kovin moni muukin asia tai ajatus, aikaa ei vain kaikkeen ole). Havahduin uudestaan kun Maria pohdiskeli neulontalistalla Clapotista mohairista. Kerroin kyllä ideani, mutta ei tainnut ihan toimia. Innostuin sitten kokeilemaan itsekin, vaikka itse Clapotis on tekemättä ja ohje lukematta, mutta eipä ne ennenkään ole estäneet testaamasta uusia juttuja.

Tuossa pikku tilkussa on 19 silmukkaa (laskuvirhe, piti tulla 20). Reunoissa on ainaoikeat reunasilmukat, reunimmaisissa "aukoissa" 2 langankiertoa ja keskimmäisessä yksi (reunimmaisia varten on päätelty 3 silmukkaa ja keskimmäistä varten 2). "Aukkopätkien" viereiset silmukat on neulottu kiertäen, tosin se ei varmasi ole välttämätöntä mohairissa... tuskin ne löystyvät vaikka ne neuloisi oikeinkin. Kiertäen ja normaalisti neulotun silmukan eron huomaa parhaiten vasemmanpuoleisimman "aukkopätkän" vieressä, missä keskimmäinen silmukka on neulottu normaalisti ja molemmat silmukat sen vieressä kiertäen (eli neulottu väärästä ( eli etu-) reunasta).

Periaatteessa tuo saattaisi toimiakin, leveyttäkin voisi kokeilla säätää vielä useammalle langankierrolle ja oikean Clapon tyyliin tuonkin voisi "neuloa vinoon".

Jestas sentään näitä minun käyttämiä termejä... hiukan nolottaa, mutta en oikein saanut mieleeni, että onko noille jutuille jotain oikeaa termiä olemassa.

Kommentteja odotan, samoin raportteja omakohtaisista kokeiluista, hopihopi kaikki testaamaan!!

*) No okei, kukatahansa täysi neulontahullu, Mohairhullu, Clapohullu tai umpihullu ;-)

11.3.06

Tumppuja vauvoille


Näissä pikku tumppusissa ei pikkuisten kaksosvauvojen sormet palele - tai kutise, toivottavasti. Nämä valmistuivat Kristeliltä vaihdossa saaduista Dropsin Alpacoista ja ne matkaavat nettituttuni uutukaisille ihmistaimille! Malli on jälleen "Riikka-tädin" ihanista tumpuista sovellettu ;-). Puikot 2 mm resorissa ja 2,5 mm muualla, paino yhteensä 24 grammaa, eli 12 grammaa per pari eli 6 grammaa per lapanen.

8.3.06

Alpakkalankaa

Kiitos Kristel! Edellisen postauksen langat matkasivat Kristelille, paluupostissa sain nämä aarteet =D. Näistä on siis tulossa tuttujen uusille vauvoille lapasia, ja tästä postauksesta tuleekin lyhyt, sillä aion kirmaista heti aloittamaan!

Kietaisuneuletakki on edennyt hiukan hitaasti, syynä nämä minun ihanaiset jälkikasvut ;-) Olen kuitenkin saanut takakappaleen ja molemmat etukappaleet valmiiksi ja olkasaumat on neulottu (kolmen puikon menetelmällä). Hihat ajattelin tehdä yhtä aikaa ja niitä varten onkin silmukat luotuna ja jopa pari kierrosta neulottunakin... Nyt tuo neule saa kuitenkin hetken odottaa, sillä tavoitteena olisi tänään saada ainakin yhdet vauvan tumput valmiiksi.

5.3.06

Pikkuinen vaihto

Nämä langat lähtee kohta maailmalle. Ne saavat uuden hyvän ja huolehtivan kodin toiselta pudotuspelaajalta. Paluupostissa odotan Dropsin Alpaca -lankaa vauvan tumppuja varten. Ihana vaihto, siis aivan ihana. Ja parasta on se, että saan tarvitsemani langat pienen vaidon merkeissä, eikä minun tarvitse ottaa henkisiä tunnontuskia siitä että kävisin ostamassa lankaa pudotuskisan aikana (vaikka lahjaksi tulevia neuleita varten lankaa sai kai ostaa jos omissa varastoissa ei tosiaankaan ole sopivaa). Joskushan minäkin ratkean ja putoan pudotuskisasta, mutta en vielä.

Langat tulevat todellakin tarpeeseen, sillä tuttavapiirissäni (irl ja virtuaali) on syntynyt jo yksi tyttövauva (25.2), tyttö + poika -kaksoset (3.3) ja yksi tyttövauva on vielä tulollaan parin viikon sisällä. Olisi minusta vähintäänkin ihanaa, että nämä ihmistaimet saisivat lämpimät tumput pikku kätöstensä suojaksi. Ja kanssavaihtajan suosiossa nämä alpacat eivät ole värinsä vuoksi, muuten kyseinen lanka nyt kuuluu varmasti kenen tahansa suosikkeihin!

Itsellä puikoilla on nyt ollut tammikuussa aloitettu (ja helmikuussa tauolla ollut) musta kietaisuneule. Takakappale ja toinen etukappale ovat jo valmiina ja toinen etukappale puikoilla. Uusimmassa Interweave Knits lehdessä oli kyllä ihana huivimalli, samoin netistä bongasin yhden ihanan huivin, mitkä molemmat hiukan polttelisi minun sormiani, mutta yritän nyt hetken verran keskittyä tuohon kietaisuneuleeseen sillä senkin haluan valmiiksi. Ja itseasiassa olen jo hiukan haaveillut tekeväni toisen tuollaisen kietaisuneuleen KidSilk Hazesta jos malli osoittautuu oikeasti hyväksi. Tuo helmen harmaa neule olisi aivan ihana "Ainon" kastejuhlaan, mutta tässä taitaa olla aikarajoite: Juhlat on jo 1.4 ja neulomiseen käytettävä aikani on huvennut murto-osaan aikaisemmasta, joten en millään ehdi saada tuota valmiiksi ja tehdä vielä toista samanlaista... mutta ehkä voisin yrittää: löpinät sikseen, tietokone kiinni ja sohvalle mars!

3.3.06

Huopakassi - vai pannumyssy tai piispan hiippa...



Noni, näin se tämä mamma osaa... tehdä sutta ja sekundaa siis. Tuossa yllä on lopputulos minun huopakassistani. Hirmuisten venyttelyjen jälkeen se sopi nippanappa pojan päähän, mutta ei siitä kyllä silti pipoakaan tule. Muodoltaan tuo hiukan muistuttaa pannumyssyä, mutta tuskimpa se sellaiseenkaan käyttöön tulee. Parhaiten se taitaa toimia jos otan käteen terävät fiskarssin sakset ja nipsautan siitä irti kaksi patalapun kokoista kappaletta.... Mutta miten tähän lopputulokseen tultiinkaan?? No ihan kuule vain omaa malttamattomuutta. Tuossa allaolevassa kuvassa näkyy minun kassini ennen huovutusta. Ajattelin tehdä siihen huovutustuloksen mukaan joko saksilla leikatut kädensijareiät tuohon punaiselle alueelle tai erilliset kantosangat jos kassi huopuu kovin matalaksi. Nakkasin laukun pesukoneeseen, ja viimehetken päätöksellä päätin, että haluan hyvin tiiviiksi huopuneen kassin mutta en jaksa tehdä montaa pesua, joten nappasin pesulämmön 60'C:seen ja asetuksiksi vielä normaali pesu. Olihan minulla tarkoitus kyllä käydä katsomassa huopumista kesken pesun, mutta kun en sitten ehtinyt. Ja sittenhän minä sainkin juuri sitä mitä tilasin; hyvin tiiviiksi huopuneen kassin. Tai pannumyssyn. Tai ehkä kuitenkin vain niitä patalappuja =DDD.

Molemmissa kuvissa on kokomittana sama lankakerän vyöte, silmukoita en laskenut enkä edes mitannut leveyttä ennen huovutusta, mutta painoa tekeleellä on noin 180 g ja se on neulottu nro 8 puikoilla. Uusinnan aion ottaa heti kunhan olen pudonnut pudotuskisasta ja tohdin käydä ostamassa huopuvaa lankaa, nyt varastoni sen osalta ovat tyhjät! Heh, vaikka viestin sävy on hiukan negatiivisen kuuloinen, niin oikeasti tuo koko huopakassi naurattaa minua, ei tämä (epäonnistuminen) niin vakavaa ole!! Ja joka kerta oppii kuitenkin jotain!

1.3.06

Helmihamsterit päättyi, pudotuskisa alkoi!!

Vauvan lapaset
Lanka: Novita Nalle, 18 g (Kukka Opal Uni, vanha roosa)
Puikot: 2 mm (resorit) ja 2,5 mm (sileä neule)
Malli: Riikka-tädin lapasista sovellettu

Eilenä tein vielä yhdet vauvan lapaset, joista ehdin miniraportin laittaakin lankahamstereihin. Samalla mainitsin jotain huovutetusta patalapusta, mutta mopo karkasi käsistä ja päätinkin tehdä lopuista Huopanen -langoista laukun kun niitä oli kuitenkin yli 200g. Neuloin koko illan puikot viuhuen ja yritin toivoa ja toivoa mielessäni ettei viimeisten tuntien aikana olisi enää syöttövuoroja tai esikoispojan pissareissuja... ja vaikka kuinka neuloin niin en saanut kassiani pesukonevaiheeseen asti. Tällä työllä lähden siis korkkaamaan pudotuskisan ;-)



Lankahamstereiden dietissä sain siis omien laskujeni mukaan neulottua/virkattua 1025 g lankaa, ostanut olen 0 grammaa, lisäksi käsityötarvikkeita ja alan lehtiä + kirjoja 0 €:lla. Olen oikein tyytyväinen itseeni varsinkin, kun lisäksi tämän kuun aikana kävin pyöräyttämässä tuon suloistakin suloisemman "Aino" -vauvan ja puoli kuukautta on mennyt uutta perhetilannetta ihmetellessä ja vauvaperheen tapoja opetellessa + erittäin uhmaisen ja mustasukkaisen esikoisen touhuja valvoessa.

Lisäksi lankahamsteridietistä ulkopuolelle tuon eilenillalla aloittamani huopakassin lisäksi jäi 67 g purettua puuvillalankaa joka muuntautui isoäidinneliöiksi (valmiina 36 kpl, alle 200g). Kukin neliö on päätelty, mutta niitä ei ole yhdistetty vielä peitoksi, joten nämäkin jäävät jonkinlaisiksi kannustimiksi itselleni seuraavaa vuotta ajatellen (siis jos Kristel kisan taas järjestäisi); Nyt tiedän että pystyn parempaankin! Nenäliinapaperitelinettäkin aloin jämälankatyönä tekemään, mutta idea ei ihan toiminutkaan, joten sekin jäi notkumaan keskeneräisenä.

Tuo lankojen tuhous saldo koostuu seuraavista töistä:
Vauvan peitto 297 g
Bibo 93 g
Poncho (violetti) 188 g
Poncho (ruskea) 212 g
Pitsimyssy (epäonnistunut) 6 g
Fifi 160 g
Leikkikoiran vaatteet 17 g
Pyyherenksut 34 g
pikku lapaset 18 g

Kaikki työt on raportoitu helmikuun viesteissä, lapaset vasta tässä viestissä. Pudotuspeli jatkuu näillä näkymin ainakin seuraavilla jo aloitetuilla töillä:
Musta pörröinen kietaisuneule
Pikku peitto isoäidinneliöistä
The Frost and Ice Shawl Merinosilkistä

Lisäksi haaveilen mm. vauvan vaaleanpunaisesta kietaisuneuletakista, johon hommasin langatkin juuri tammikuun viimeisenä päivänä. Ja muita ideoita ja wanna-wanna -juttuja on vaikka kuinka paljon. Ja tuolla pohjattomassa korissa olisi myös viimeistelyä vaille valmiita töitä... Let's katsotaan, että mitä valmistuu ja mitä uusia töitä alkaa missäkin vaiheessa... ja miten kauan maltan pitää itseni kurissa uusien lanka- JA TARVIKEostojen osalta. Jännittää - sanoi mummu kun kahvimerkkiä vaihtoi!!

Nettitutulle on syntymässä kaksoset, itseasiassa huomenna. Tulossa on tyttö ja poika ja minä niin mielelläni tekisin heille pikkuiset lapaset, samoin kaverini sai suloisen tyttövauvan 25. pv ja toinen kaverini saa vauvan loppukuusta ... pikku lapasia voisin tosiaan tehtailla useammatkin, mutta: Ei ole enää kuin valkoista lankaa yksiä lapasia varten! Jos Kristel siis sallii pudotuspelin aikana lahjaksi tulevien töiden lankojen ostamisen, niin kävisin hankkimassa jostain vaaleansinistä, vaalean punaista (ja lilaa) lankaa noita pikku lapasia varten. Novitan Floricasta olen tykännyt, mutta se on kai kadonnut kokonaan?? Ehkä sitten jokin oikea vauvalanka voisi tulla kyseeseen... Mutta tästä kysyn vielä Kristeliltä erikseen ;-)