13.3.06

Testitilkku - "Clapo" mohairista langankierroilla



Tällaanen tuli. Hiukan taustaa: Clapotis -villitys on vallannut neulojat. Jokaisen neulojan kaapista löytyy ainakin jonkinlaiset Mohair -jämät. Mohair + Clapotis voisi olla vaikuttava yhdistelmä, mutta kuka hullu *) jaksaa purkaa silmukoita takkuisesta ja takertuvasta mohairista.

Samalla kun suunnasta jos toisesta kuului innokas vingahdus; "Clapo valmis!", "Minun Clapotis...", "Liplatus sitä..." tai "Liplatus tätä", niin pohdin hiukan vastaavan huivin tekoa langankierroilla purkamisen sijasta. Tällöin sitä voisi käyttää myös takertuvilla langoilla... Asia jäi idea-asteelle (kuten niin kovin moni muukin asia tai ajatus, aikaa ei vain kaikkeen ole). Havahduin uudestaan kun Maria pohdiskeli neulontalistalla Clapotista mohairista. Kerroin kyllä ideani, mutta ei tainnut ihan toimia. Innostuin sitten kokeilemaan itsekin, vaikka itse Clapotis on tekemättä ja ohje lukematta, mutta eipä ne ennenkään ole estäneet testaamasta uusia juttuja.

Tuossa pikku tilkussa on 19 silmukkaa (laskuvirhe, piti tulla 20). Reunoissa on ainaoikeat reunasilmukat, reunimmaisissa "aukoissa" 2 langankiertoa ja keskimmäisessä yksi (reunimmaisia varten on päätelty 3 silmukkaa ja keskimmäistä varten 2). "Aukkopätkien" viereiset silmukat on neulottu kiertäen, tosin se ei varmasi ole välttämätöntä mohairissa... tuskin ne löystyvät vaikka ne neuloisi oikeinkin. Kiertäen ja normaalisti neulotun silmukan eron huomaa parhaiten vasemmanpuoleisimman "aukkopätkän" vieressä, missä keskimmäinen silmukka on neulottu normaalisti ja molemmat silmukat sen vieressä kiertäen (eli neulottu väärästä ( eli etu-) reunasta).

Periaatteessa tuo saattaisi toimiakin, leveyttäkin voisi kokeilla säätää vielä useammalle langankierrolle ja oikean Clapon tyyliin tuonkin voisi "neuloa vinoon".

Jestas sentään näitä minun käyttämiä termejä... hiukan nolottaa, mutta en oikein saanut mieleeni, että onko noille jutuille jotain oikeaa termiä olemassa.

Kommentteja odotan, samoin raportteja omakohtaisista kokeiluista, hopihopi kaikki testaamaan!!

*) No okei, kukatahansa täysi neulontahullu, Mohairhullu, Clapohullu tai umpihullu ;-)

1 kommentti:

Arteeni kirjoitti...

Hullujapa hyvinkin ;-) Itsestänikin löytyy jos jonkin sortin hulluutta aina kuuhulluudesta lähtien =DDD

Sulla onkin lähes samanikäiset lapset kuin mulla ja samaa sorttiakin ;-). Sun tyttö on vain kuukauden vanhempi kuin meillä, poijjaat on saman ikäisiä!