19.3.06

Pipa



Viimeistelin eilen tuon pipon valmiiksi, tuli ihan suloinen. Käytin siihen viimeistä pätkää myöten kaikki loput rosat Dropsin Alpacat sekä ison osan luonnonvalkoisista (Puikot 2 ja 2,5 mm, silmukoita 94, 2o, 2n -joustetta ja sileää neulosta, päällä osa silmukoista kavennettu vaiheittain ja loppujen läpi pujoteltu lanka kerralla, laella pieni ic-antenni.) .

Aika hauskaa tuo alpakka, siihen täytyy varmaan hiukan tutustua enemmän ja sen käyttöä täytyy varmasti hiukan harjoitella ennen kuin uskallan tehdä siitä mitään isompaa. Ensinnäkin ohuena lankana se on aika hidasta neuloa (joten harmi olisi jos työ menisi pilalle), toiseksi sen "joustavuudesta" tulee ehkä ennemminkin mieleen puuvilla kuin villa, se vaikuttaa huopuvankin jokseenkin helposti mutta silti se on niin liukasta tai jotain, ettei esim. solmut tahdo pysyä kiinni. Ihanan pehmeää se kyllä on!

Uusilta lankaostoilta olen yhä välttynyt, pari kertaa on sortuminen ollut lähellä, mutta onneksi en ole vielä kuitenkaan mitään ostanut. Entisiä töitä ja aikaisempia lankoja on niin paljon, ja vauvan myötä aikaa on niin paljon vähemmän että ilman uusia ostojakin pärjäisin varmasti vaikka kuinka kauan. En silti aio loputtomiin pihdata uusia ostoja!

Iltasella jatkoin sen mustan kietaisuneuletakin tekoa, hihat ovat nyt noin 25 sm pituiset, eli hiukan on vielä puikoteltavaa siinäkin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis pipo ja suloinen malli!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana vauva! Ja hyvältä näyttää pipokin!

Susanna kirjoitti...

Voi tuota "Ainoa" kun on niin liikkis suloinen :D

Kokeilepa alpakkaa tehdä kaksinkertaisena. Mä tykästyin, jotenkin neuloutuu ihanasti, pinnasta tulee tiivis ja kaunis, ja jotenkin helpommin käsiteltävä kuin yksinkertaisesta. Silti se on niin riittoisaa ettei lankaa kuitenkaan mene paljoa. (Melindan 86cm kietsuun meni 4 kerää). Mun mielestä sen langan päätteleminen on jotenkin vaikeaa, tuntuu että vaikka mitä tekis, se saattais vaan lähteä purkautumaan. Sillä on ihan oma tahto :D

eusu kirjoitti...

Voi kuinka valtavan suloinen tytär sinulla on! Kaunis hymy:)

Ja olet tehnyt todella suloisia tumppuja ja pipon, kyllä "Ainon" kelpaakin hyvmyillä:))

Arteeni kirjoitti...

Kiitos kaikille, äiti kuin äiti kuuntelee mielellään kehuja lapsistaan!!

Täytyykin testata sitä alpakkaa kaksinkertaisena ja samalla opetella jokin takuuvarma päättelykeino!