27.3.06

Keinokuidun jälkikäsittely

Sain jokin aika sitten Mohair lankojen mukana vyötteettömiä mustia lankoja. Ne vaikuttavat ihan keinokuituisilta, muuta tietoa minulla ei niistä ole. Näistä olen nyt tehnyt tuota Suuren käsityön kietaisuneuletakkia kuten aikaisemmin olenkin jo maininnut... osatkin alkaa olla valmiina mutta nyt iski hiukan tenkkapoo; kuinkakohan minä sen käsittelen? Toivottavasti minulle ei iske morkkista tuosta neuletakista. Siinäkin on ollut jonkun verran tekemistä, joten olisi ehkä voinut senkin ajan sitten käyttää "kunnon" lankoihin. Noh, tehty mikä tehty...

Ompelurintamalla oman juhlapaidan toteutus on jäänyt ideointiasteelle... ei vain ole ollut lainkaan aikaa tehdä muuta kuin haaveilua. Onneksi kaveri lupasi jo oman mekkonsa lainaan jos sattuu käymään niin huonosti etten itse ehdikään tehdä. Eihän asia nyt muuten niin kiireinen olis, mutta kun ristiäiset ovat jo 5 yön päästä ja sen täytyy nimenomaan olla "imetyspaita" enkä kelpuuta entisiä imetysmekkojani. Leipomuksiakin pitäisi tehdä vielä vaikka kuinka ja paljon...

Lankahamstereiden pudotuskisan osalta taas lankojen seireenilaulut humisee korvissa. Nyt tahtoisin hummata rahani tenceliin... mutta en aio luovutaa vielä. En vielä! Enhän!?!

8 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Mä olen käsitellyt keinokuidutkin ihan pingoittamalla. Nykyään tykkään että kaikki neulotut kastellaan kunnolla ja kuositellaan, tarpeen vaatiessa pingotetaan kunnolla. Mun mielestä kunnon kylpy antaa jotenkin kivan viimeistelyn, tuntuu että neule ihan kevenee :D

Arteeni kirjoitti...

näin minäkin ajattelin. Kiitos Suski ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Polttotestillä voit varmistaa langan koostumusta, eli poltat pienen lanka palan ja katsot miten se reagoi. Minulla on linkki jossain, kunhan löydän niin lähetän linkin sinulle.
Vesikylpy ja pingoittaminen on aina hyvä konsti kun ei ole varma koostumuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on ainakin yksi linkki asiasta. Ei kyllä sitä mitä hain, mutta kyllä tämä selvittää aika hyvin erot.

Anonyymi kirjoitti...

Argh. Linkki:
http://www.ravistailor.com/news.php?ItemNo=124

Arteeni kirjoitti...

Kiitos linkistä Maud!

Polttelin parit langanpätkät. Huusin miehenikin kaveriksi... ja en ainakaan vielä ole hullua hurskaampi. Se pörröinen langanpätkä paloi ritisemällä sähisemällä sen verran iloisesti, että en toivo olevani tuossa neulepaidassa silloin jos se syttyy palamaan! Jäljelle jäi pieni koppura pala hiiltä, se ikäänkuin suli mutta ei kuitenkaan, sillä tuo pikku möykky oli ihan pelkkää tuhkaa ja hajosi ihan jauhoksi sormien välissä. Polttelin sitten vielä yhden hiuksenkin, siitä lähti mielestäni ihan samanlainen haju ja se paloi ja rätisi ihan yhtä iloisesti ja siitäkin jäi samanlainan koppura tuhkaa. Mutta en silti oikein usko että kyseessä olisi luonnollinen tuote... käännyn siis tuon lähettämäsi linkin puoleen; englannintaitoni (varsinkin tämän alan) on sen verran vaatimaton, että tekstin lukemiseen menee jokin tovi. Toivottavasti sieltä löytyy minulle kuitenkin vastaus :)

Arteeni kirjoitti...

dodih, artikkeli luettu ja olen yhä pihalla kuin lumiukko. Jos joku kokenut konkari haluaa punnita langantunnistustaitojaan, niin voisin lähettää tuota pikku nöttösellisen arvioitavaksi. Sen verran kiinnostaa kyllä tuo langan koostumus =D

Linne kirjoitti...

Muistaakseni villa ei meinaa syttyä ja palaa vähän kytemällä, tekokuidut enemmänkin iloisesti liekillä. Sekoitteista on tosi vaikea saada selvää..
Jos et itse halua leipoa kaikkea, suosittelen Espoon keskuksessa olevaa alan ammattioppilaitosta, erittäin hyvät kakut ja leivonnaiset, kuin kotona tehdyt, edullisella hinnalla ja aina sovitusti.