13.10.06

Kaksi sukkaa vaan,

...istui langallaan. Silivatiseilaa, silivatiseilaa....


Sukkani ovat nyt edenneet kantapään ohi. Olen opetellut uutena juttuna pyöröpuikoilla sukan neulomisen (pikatestauksen verran) ja nämä sukat olen nyt neulonut jopa " kaksi yhdellä iskulla". Sen verran täytyy kyllä seuraavalla kerralla lukea nuo silmukoidenluomisohjeet tarkemmin, että sukat pystyy neulomaan identtisiksi. Sooloilin itse nuo silmukat ja siitä seurasi se, että toisen sukan kantapää on normaalisti takana ja toinen tulikin eteen. Käytännössä siitä ei varmastikaan ole harmia tai haittaa, mutta voihan tuonkin säätää "kohdalleen".

Samalla opettelin tiimalasikantapään. Se on fiksu ja helppo kantapää ja Ullan ohjekin oli varsin hyvä. Mokasin vain itse jotain tuon toisen sukan alussa enkä tehnyt silmukan kiristyksiä oikein, joten siellä on muutama löysempi silmukka. Sen en nyt silti anna häiritä itseäni, sillä nämä sukat eivät ole miltään osin niin onnistuneet että ottaisin siitä pulttia. Itseasiassa mielenkiinto näihin sukkiin on hiukan kadonnut kun en tällä langalla saanutkaan tehtyä niitä alkuperäisiä baijerilaisia kuvioita. Ihan nätit niistä noinkin silti tulee, tuo Eunnyn palmikkokuvio on sievä varsinkin kun sitä hiukan venyttää (ei siis erotu täysin edukseen tuossa kuvassa). Seuraavaksi voisin opetella tiimalasikantapään vahvistettuna, kai sekin on mahdollista?

Tuossa varsiosassa on sen verren reilusti noita silmukoita, että teen jalkaterään vielä "kiilakavennukset" (tai jotain sinnepäin), jottei sukat muistuta Aku Ankan räpylöitä.

Onko kellään muuten tietoa, että voiko olemassaolevan bloggerin blogin päivittää beta-versioksi vai pitääkö tehdä kokonaan uusi blogi? Tällä nykyisellä on paljon tunnearvoa kirjoituksineen ja kommenteineen päivineen joten tästä en raskisi luopua, mutta uudessa olisi sen verran paljon plussapuolia että haluaisin sitä kokeilla. Anyone? Tietääkö kukaan?

Olen lisännyt pari uutta kirjaa neulekirjastooni.

10 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Hienolta näyttää sukat!

Mun käsittääkseni voi vaihtaa betaan menettämättä blogia. Jossain siitä luin ja pari bloggaajaa on vaihtanut enkä ainakaan ole huomannut että olisi kadonnut jotain.

Niina kirjoitti...

No beta-versiosta sen verran että sinne ei pääse kuin kutsuttuna tässä vaiheessa. Tai siis siirretään ihmisiä sinne vähitellen. Mutta käsittääkseni joskus blogger+beta sulautuvat yhteen ja sitten se päivittyy automaattisesti. Eli en usko että tarvitsee tehdä uutta blogia.

Arteeni kirjoitti...

Olen jo parina päivänä yrittänyt kovasti tutustua tuohon betajuttuun, mutta juuri sitä en löytänyt että kuinka voin päivittää nykyisen blogini betaksi, eli siis tarvitsen sen kutsun. Hmm. Mistä niitä saa? Uuden betablogin sain kyllä tehtyä mutten halua uutta vaan jatkaa entistä beettana. Oonko vaativa? Kiitos vastauksista Susanna ja Niina!

Anonyymi kirjoitti...

Mä vaihdoin blogini Betaan joku aika sitten, ja mun mielestä se on toiminut nyt paremmin kuin ennen. Mä sain sinne kutsun, ja jossain siellä sivuilla sanottiin että ne jakaa niitä vähitellen että kaikki yhtä aikaa ei vaihtaisi ja järjestelmät siitä syystä jumittuisi.

Täältä voit lukea lisää.

http://help.blogger.com/bin/answer.py?answer=42660&topic=9085

Vanhoille tiedoille ei käy kuinkaan, arkistot pysyvät siellä missä ne ovat olleetkin niinkuin kuvatkin ovat pysyneet... tosin mä en oo käyttänyt Flickriä tai muuta vaan aina ladannut ne suoraan Bloggeriin.

Nyt kun mulla on se Beta, niin kuvien lataus toimii hyvin ja blogin päivittämisessä julkaisu toimii hienosti.

Anonyymi kirjoitti...

Se kutsu tuli dashboardille, sitä ei voinut olla huomaamatta... Etusivulta ei päässyt eteenpäin ennen kuin oli käynyt katsomassa sitä beta-versiota :-)

Voi olla että ne lähettää kutsuja ensin niille joilla on Google-account ja Gmail ja muita googlen palveluita. En tiiä, oikeesti, arvailen vaan.

Ziina kirjoitti...

eilen illalla taisivat bloggerin piuhat olla solmussa koska sharp-readerini tarjosi omien kirjoituksiesi lisäksi juttuja blogista Shane and Kae in Jamaica. outoa?

Arteeni kirjoitti...

Selvä, odottelen siis vain sitä kutsua rauhassa. Mullakin on googleaccountit ja gmailit, ehkä olen piankin vuorossa ;-)

Ziina, öh, jos se on ollut minulle itsellenikin toistaiseksi tuntematon sivupersoonani? Heh, skitsoilen siis!?!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttävät sukat, vaikeuksistasi huolimatta. Teitkö nämä siis pitkällä pyöröllä. Yritin katsoa videopätkään siitä magic loopista, mutta tökki niin pahasti etten jaksanut loppuun asti katsoa miten se "lenkki" neulotessa eteni.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenköhän mulla on mennyt ihan ohi tuo sun neulekirjasto... Olipa hyvä, että mainitsit siitä, niin löytyi tämäkin aarre.

Kuinka hyödylliseksi ja laadukkaaksi arvioisit ton Traditional Knitted Lace Shawls -kirjan? Vaikuttaa äkkipäätä aika lupaavalta.

Hyvältä näyttää noi sukan alut :)

Sonja kirjoitti...

I don't know what your blog says but I just wanted to say that this photo is beautiful. The one with the two socks together. I want to make sock on circulars too, one of these days.