Kalevala CAL - peittoprojekti alkaa myöhemmin tänä vuonna!

Mieleni minun tekevi, 

aivoni ajattelevi 

lähteäni laulamahan, 

saa'ani sanelemahan, 

sukuvirttä suoltamahan, 

lajivirttä laulamahan. 

Kalevalan 1. runon alku

Kalevala CAL:n logo ja ylläoleva kuva ovat Anne Vierimaan käsialaa!

Viimeinkin! Pitkällisen salaisuuden hautomisen jälkeen saamme viimeinkin julkistaa, että myöhemmin tänä vuonna julkaistaan Kalevala-aiheinen Suomen 100 vuotisjuhlapeitto CAL!! 

CAL on varmastikin blogini lukijoille tuttu juttu, mutta kerrataan kuitenkin hiukan! Eli CAL tulee sanoista Crochet Along - virkkaa mukana. Käytännössä se tarkoittaa yhteisvirkkausprojektia, jossa projektin ohjeet julkaistaan osissa, esim. kerran viikossa. Osallistujat (usein ympäri maailman) sitten virkkaavat innolla omaa työtään "annetun vihjeen verran" eteenpäin ja jäävät innolla odottelemaan seuraavaa vihjettä, jakavat kuvia aikaansaannoksistaan ja keskustelevat innolla yhteisestä aiheesta.

Tässä Kalevala-aiheisessa peittoprojektissa virkataan kukin oma torkkupeitto, joka koostuu 24 erilaisesta ruudusta. Ruutujen lisäksi julkaistaan myös ohjeet palojen yhdistämiselle ja reunukselle, sekä jotain pieniä bonuksia! Kaikki ohjeet ovat ilmaisia! Tästä tulee ihan ennenkuulumattoman upea Suomalainen projekti!

Projektissa on päävetäjinä Milla Elo ja Sari Åström. Meillä on mukana useita uskomattoman taitavia ja kyvykkäitä suunnittelijoita, joista valtaosa on ihan ensimmäistä kertaa suunnittelemassa omaa työtään. Sitä ei todella uskoisi, kun katsoo mitä ovat saaneet aikaiseksi! Lisäksi meillä on iso tiimi ohjeiden testaajia ja käännöstiimi kääntämässä ohjeita englanniksi! Tästä siis kuullaan vielä pienen maamme ulkopuolellakin! 

Tätä CAL:ia kannattaa siis odottaa! Sillä välin voit hiukan kohottaa Kalevala henkeä Kalevalan päivän kunniaksi lukemalla Kalevalarunoja Suomen kirjallisuuden seuran sivuilta!

Hyvää Kalevalanpäivää kaikelle kansalle!!

Terveisin 
Milla ja Sari

Huom. Kalevala CAL virallinen blogi on www.arteeni.fi/blog. 

Sitä seuraamalla pysyt kärryllä! 

Mandalatärskyt Lammilla

Eilen oli mahtavaakin mahtavampi tapaaminen Lammilla, Jutta Karvosen valloittavan ihanassa puutarhassa, kun nelisenkymmentä virkkauksesta hurahtanutta ladya kirmasi koukkuineen, tuoleineen ja kahvikuppeineen samaan pihaan. Voi taikkeri sitä puheensorinaa, naurua ja riemua! Uskomatonta miten lämmin kohtaaminen voi olla niin monen entuudestaan tuntemattoman ihmisen välillä. Ihan meinaan vieläkin pakahtua!

Tapaaminen järjestettiin siis Virkkaa Mandalaa ja CAL -projekteja Faceryhmän kesken ja ensisijaisena aiheena oli vasta valmistuneet Mandala Madnessit (toki kaikki mandalattomatkin olivat tervetulleita). Helenin suunnittelema peitto osui ja upposi heti kertaheitolla suomalaisten sieluihin, sydämiin ja virkkuukoukuihin. Vaikka buumeja on ollut aikaisemminkin, kuten afrikankukkaset, valopallot ja tulppaanimatot, niin ehkä tämä hulluus on silti ollut eniten tajunnanräjäyttävä! Peitossa on ihan varmasti jotain uutta opittavaa kelle tahansa pitkäänkin virkkausta harrastaneelle ja kirjallisten ohjeiden lisäksi upeat video-ohjeet antaa loistavasti tukea epäröivälle. Ja niin kaunis vielä!! Siis ihan mahtavan jutun Helen teki, kun lahjoitti mallinsa ilmaiseksi eteenpäin! Ja aivan ihanaa, että saatiin suomentaa ohje niin monen kieliä vieroksuvan ulottuville! On itselläkin ihan voittajafiilis. 

Ja kylläpä olikin ihan kylmiä väreitä aiheuttavan mahtavaa katsella kaikkia erilaisia väriyhdistelmiä ja eri lankavalintoja. Sama ohje, mutta niin upean erilaiset lopputulokset. 

Ja ihan huippua! Helen itse oli hetken aikaa tulossa tapahtuman kunniavieraaksi, mutta valitettavasti hän kuitenkin estyi muiden kiireiden vuoksi. Hän kuitenkin välitti lämpimät terveiset kaikille ja antoi lahjaksi vielä ennen julkaisemattoman Fox Fires -mandalaohjeen! Voi jestas sentään, että sitä alettiin innolla virkkaamaan, harmi etten hoksannut ottaa ryhmäkuvaa aikaisemmin! Muulle yleisölle ohje julkaistaan maksullisena syyskuun alussa. Olisi ollut ihan superia saada itse Helen mukaan tapahtumaan, mutta ehkä vielä myöhemmin kehitellään jotain kivaa... 

Virkkuutärskyillä oli paikalla myös Mervilla ihanine lankoineen, itse olin vaan niin pöllämystyneenä ja ällikällä koko tapahtumasta, etten kyennyt oikein ymmärtämään että mitä lankoja voisin valita niiden lukemattomien ihanuuksien kesken, kun kaikkiakaan ei voi (kai) ostaa. No, ensikerralla sitten, kun on pääkoppa vähemmän kuormitettu :).

Lisäksi saatiin pari tavarapalkintoa arvottavaksi osallistujien kesken. Mervilla lahjotti langat Fox Fires -mandalaan ja Menita Virkkuri 3, ihananvihreän kalalangan ja virkkuukoukun. Arvontamenetelmä oli ohjelmanumero sinällään, kun jokainen paikallaolija nosti vuorollaan lapun pois - jäljellejääneet pääsi palkinnoille. Kutkuttavan jännittävää!! Palkinnot nappasi Päivi Metsola ja Riitta Sydänmaalakka. Onnea voittajille ja suurkiitokset palkinnon lahjoittajille!

Sää antoi pääsääntöisesti parastaan, vaikka välillä saatiin vähän vettäkin. Fox Firesin (eli revontulimandalan), arvonnan, lankamyynnin ja hyvän seuran lisäksi tarjolla oli tuoreista aineksista itse tehtyä tomaattikeittoa ja leipää, kahvia ja tuoretta pullaa. Omnomnom. Tein itse keiton ja oli ihan uskomattoman hienoa kuulla sitä kehuttavan parhaaksi tomaattikeitoksi ikinä!! Kaikki kohdillaan!

Ihan kerrassaan upea päivä kyllä oli!! Olisiko tässä perinne? Ainakin ekan kerran perusteella sille olisi sekä tarvetta että haluja! Kiitos Jutalle upeista puitteista ja kaikille paikallaolleille mahtavasta hengestä!

Mandala Madness

Viimeinkin valmis! 

Mandala Madnes by Helen Shrimpton, 170 cm, 2,2 kg Drops Merino Extrafine. Monenmonta työtuntia sekä ohjeen kääntämisen ja oikoluvun parissa, että omaa työtä virkaten. Aloitin 16. tammikuuta ja sain valmiiksi 5. huhtikuuta (siksi nämäkin kuvat ovat julkaisuajankohtaan nähden vähän synkeitä, että valoa ei vielä tuohon vuoden aikaan ole paljoa tarjolla). 

Vähänks nyt tuntuu hyvältä!

En kyllä suosittele kenellekkään 17 värin käyttöä tietämättä yhtään, että minkä verran mitäkin väriä menee. Tietty väri loppui kesken viisi kertaa, joista osalla kertaa odotin niin että pääsen ostoksille ja lopuilla kertaa vaihdoin väriä lennosta - joko toiseen sävyyn tai ihan kokonaan toiseen väriin. Eikä yhtään näy tai haittaa lopputuloksessa. Haaveilisin itsekkin vielä toisen tekemisestä, hiukan hillitymmillä ja harkitummilla väreillä, mutta tunnen itseni, tuskin jaksan tehdä samaa isoa projektia kahdesti. 

Peiton koko on ihan loistava, sen alle pystyy kääriytymään isompikin ihminen, riittää siis myös hyvin rakkaalle kylmiin iltoihin (noh, ehkä vähän yllätyin siitä, että tuo merinolanka ei tunnu kovin lämpimältä). Alla kuvassa tyttönen, joka sattui hiukan potemaan juuri peiton valmistumisen aikoihin - kyllä ainakin mieltä piristi köllötellä tämän ihanuuden alla :D

Vielä vaihekuvat lankakorista valmiiseen peittoon saakka - loppujen lopuksi jäljelle jäi miltei korillinen lankoja. 

Lämmintä päälle

Olen joskus aloitellut raidallista alpakkapaitaa. Helmaan suunnittelin pykäkäännöksen ja raidat sommitelin mahdollisimman epäsäännöllisen levollisesti, jos nyt näin voi sanoa. Olkasaumat yhdistin sovittamisen helpottamiseksi ja hihatkin voidaan laskea aloitettujen sarjaan. Mutta siihen se jäi. Neule hukkui muiden keskeneräisten joukoon varastoon. Nyt voidaan kuitenkin siirtyä puhumaan raitapaitaprojektista menneessä aikamuodosta. Ehei, ei siitä valmista tullut, mutta projektin olemisesta tuli oli. Motivaatio loppui, alpakka marinoitui ja likipitäen unohtui. Ajan myötä raitapaita muuttui kuitenkin uudeksi visioksi - kädentaitojen evoluutiota. 

Kuinkas tämä tapahtui?

Bongasin netissä Wool Eater filtin ja se innosti heti. Ihan heti. Syttyi suorastaan palo. Langat löytyi helposti, eikä yhtään haitannut että samassa kassissa värikkäiden alpakkalankojen kanssa oli puolivalmis raitapaita - näistä tulisi oivallinen filtti ja pussissa sattui olemaan sopivasti värivaihtoehtoja väriä vaativalle ohjeelle.Virkkuukoukun löytäminen olikin sitten astetta haastavampaa, varastoa piti penkoa ankarasti, mutta löysin kuin löysinkin yhden kolmipuolosen, sai luvan kelvata (syytän paloa), vaikka olikin vähän reilun kokoinen. Tavanomaiseen palotapaan työ lähti etenemään välittömästi ilman mallitilkun tekoa ja onnekseni ohje oli selkeän luettava, ei suurempia purkamisia.

Pitkästä aikaa koukutin ihan suurella nautinnolla, löysin palasen aikaisempaa kädentaitojen intohimoa, joka on ollut kotvasen kadoksissa. Ihanaa. Mutta sitten loppui ensimmäinen väri, ainakin melkein. Siis kerältä se loppui, mutta onhan tuossa tuo raitapaidan runko. Tässä vaiheessa fakta on se, ettei langasta tule sekä raitapaitaa, että filttiä, ja luonnollisesti palon siivittämällä innolla uusi työ voittaa vanhan kuusnolla ja raitapaita lähti purkautumaan raita kerrallaan. Nyt voi villansyöjäfiltin teko jatkua hetkellisestä lankapulasta huolimatta.

Tavoite on yhä sama, lämmintä päälle kylmään talveen, mutta toivottavasti projektin evoluution on tässä ja saan sen filttinä valmiiksi, ettei tartteis esim. neuletakiksi enää vaihtaa. Onneksi tekeminenkin on nautinto!

Keväthuivi

Kevään myötä tuli akuutti huivinpuutostila, jonka ajattelin kerrankin korjata välittömästi. Tarkoitus oli luoda samalla vähän yhtenäisyyttä kevätvaatetukseen, joten poimin käsveskan ja pipon värin, eli valkoisen ja kiikutin kassalle pari kerää Novitan Woolia ja kolmepuoloset puikot vyötteen suosituksella. Visualisoin itselleni ilmavan ja hyvin yksinkertaisen pitsihuivin, joka lämmittäisi vain juuri passelisti kevään kylmillä, hengittäisi hyvin päivien lämmetessä. 

Yllätin itseni tekemällä mallitilkun, hyvä niin, sillä ensimmäinen visualisointini ei oikein miellyttänyt (pudotettavat silmukat ja kapeat palmikot). Otin toisen suunnitelman ja loin uudet silmukat mallitilkkua varten, kokeilin vain sileää neulosta ja pudotettavia silmukoita, enkä vieläkään ollut tyytyväinen. Vaihdoin suunnitelmaa ja loin vielä mallitilkun, nyt helmineuletta ja kokeilin useampia puikkokokoja ja päädin että tällä nyt sitten mennään, tehdään ilmavuutta sitten toisella kerralla. Loin silmukat huivia varten ja neuloin pätkän ja öh - hitsiläinen miten talvinen fiilis siitä tuli, se keväinen ilmavuus oli sittenkin väriä tärkeämpi juttu. Ei muuta kuin purkamaan. 

Sain uuden vision (visuaalinen harhakuva) ja vedin molemmat kerät tyhjiksi reilun parin metrin pätkiksi ja kiinnitin päät Ikean hellanvieressä pidettävään ritilään ja aloin solmimaan (passeli riviväli solmujen malliksi). Ja voila, tää on abauttiarallaa juuri sitä, mitä alunperinkin visulisoin - kevyt henkäys kevääseen!

  

Pieniä joululahjuksia

Vähän myöhäinen joulupäivitys, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Pipareiden leipominen on yksi lapsperheen kohokohdista. Fanitan niin kovin monen muunkin asian lisäksi piparkakkumuotteja, joten niitä on kertynyt jonkinmoinen määrä. Lasten mielestä ei mitään parempaa voi ollakaan kuin pellillinen pipareita, missä kaikki on erilaisia. Vielä parempaa on (taikinanmaistelun ohella) se, kun pääsee maistamaan hiukan hirveä, tai ketunjälkiä, puraisemaan sydäntä tai katsomaan miten lujaa etanan saa kulkemaan pöydänreunalla.

Silkkilangat ovat olleet vähän kiven takana, mutta nyt päätin kokeilla Sorrin Silkkituonnin valikoimia. Tilaus oli sujuvaa ja toimitus nopeaa ja itse langat houkuttavan ja hipeltävän ihania. Petroolin värinen kiiltävä silkki on juuri ja juuri sen paksuista, että sen voi neuloa huiviksi (heh, en vieläkään ole päässyt irti huiveista), mutta täytyy vähän funtsia puikkovaihtoehtoja kun langan jousto on niin lähellä nollaa. Ehdotuksia silkinneulontaan sopivasta puikkomateriaalista otan mielelläni vastaan.

Lisää teippiä, liimaa, nitojaa vai paalinarua?

Ei sitten ollut ihan riittävät adheesiot...

Origamikukkapallo

Löysin blogisurffaillessa jostain ihanasta blogista (jonka nimeä en tietenkään enää muista) origamikukkapallon kuvia ja linkin ohjeeseen . En tietenkään malttanut olla kokeilematta että sujuisiko homma minultakin ja jaksaisinko veivata tarpeeksi paperia tietyn kaavan mukaisesti kyllästymättä. 

Noh, jaksoin. Ekan pallon kanssa palojen taittelu alkoi pian tuntua turhauttavalta, mutta mielikuva valmiista pallosta auttoi eteenpäin. Leikkelin tarvittavat 60 neliötä kopiopaperista ja kun siitä jäi kiva määrä hukkapaloja hiukan pienempää palloa varten, niin tein sitten sellaisenkin. Toisen pallon aikana palojen taittelu sujui jo omalla painollaan, ei ollut niin turhauttavaa eikä päämääräänkään ollut niin kiire. 

Ei kahta ilman kolmatta. Aloitin sitten vielä leikkelemään pikkuneliöitä lahjapaperista ja nyt taittelusta pystyi löytämään samaa iloa kuin neulonnastakin - päämäärä on kiva houkutin, mutta tietyn kaavan mukaan työstäminen (silmukka silmukalta - taitos taitokselta) ja materiaalin tuntu (ihana lanka - ihana paperi) antaa mahdollisuuden nautinnolliseen tekemiseen. Kaikkeen sitä koukuttuukin.

***

Edellisessä postauksessa olleen arvonnan voitti Sini Arjen iloa -blogista (lahjus ei ole vielä lähtenyt matkaan). Onnea Sinille!

Kanan lento?

Blogin ikä lähenee kuutta vuotta ja voittoisan alun jälkeen alamäki on melkoinen, ainakin blogiviestien määrän suhteen.

Käsityöt ja muutkin kädentaidot ovat kuitenkin niin sisäänrakennettu juttu, että ne eivät tuon käyrän mukaan käyttäydy, ainakaan täysin. Aina olen jotain tehnyt ja aina tulen tekemäänkin, niin se vain on.

Mutta fakta on se, että oman hyväksyntäni puitteissa tällekin blogille tartteisi tehdä jotain, sillä en haluaisi jättää tätä täysin tuuliajollekaan. Jotain piristystä täytyisi keksiä ja tämän pitäisi ainakin auttaa: Ensimmäisestä blogipostauksesta tulee 9. lokakuuta kuluneeksi kuusi vuotta. Tällätääs sen kunniaksi pieni virvoittava nimenhuuto pystyyn - olisi nimittäin kiva tietää että ketä tänne vielä eksyy! Onnettaren avustuksella poimin joukosta yhden, jolle lähetän jotain pientä piristystä syksyyn - jätä siis sellainen puumerkki, että saan Sinut tarvittaessa kiinni! Ja nimenhuuto päättyy  9.10.2011 klo 14:30, eli juuri silloin kun ensimmäisen blogiviestini tänne laukaisin.

Mitä lankaa?

Hmm... vieläköhän osaisin? Ystäväni tilaili teatterireissun päätteeksi pitsihuivia, samalla kun hipelsi olkapäilläni keikkuvaa Rowanin Kidsilk Hazesta tehtyä luomustani. Vähän lupailin hommaan ryhtyä ja aloitinkin passelin langan metsästämisen. 25 grammassa saisi olla metrejä 200-250, mielellään mohairia mukana, ei tekokuituja, silkki on plussaa. Tietysti tuo samainen Rowanin lanka olisi turvallinen valinta, mutta onkos viime aikoina tullut uusia vaihtoehtoja? Jotain lankoja itselläkin olisi tuolla pitsilankavarastossa, mutta kun tiedän ulkoa ettei niistä löydy sammalen vihreää, niin en jaksaisi edes luntata että mitä merkkejä sieltä löytyy. Osaisiko joku jotain ehdottaa?

Lehmushuivi - rohdinpellava

Lehmushuivi - rohdinpellava
Originally uploaded by Arteeni

Sain huivin viime viikolla irti puikoilta. Mietin ja pohdin sen värjäämistä jollain luonnonmenetelmällä, mutta päädyin kuitenkin jättämään sen ennalleen. Materiaalissa on kuitenkin niin hyvä luonnonkuidun tuntu, vaikka pellava onkin täysvalkaistua ja on sitä kautta hiukan menettänyt koskemattomuuttaan. Valkoinen tekee huivista kuitenkin niin viattoman ja raikkaan, että olkoot noin.

Malli on siis Lehmus,
puikot saatto olla 2,5 tai ehkä ennemminkin 3 mm (Knitpick pyöröt)
Materiaali Rohdinpellava.
Kuvista kunnia kuuluu kummitädilleni, kiitos!

Metallin viemää

Hyvä ystäväni vinkkasi minulle Järvenpään opistolla olevasta taontakurssista. Osallistumista ei tarvinnut kahta sekuntia kauempaa miettiä, sillä olin katsellut vastaavia kursseja aikaisemminkin, ja myöhästynyt ilmoittautumisesta. Tuolla kurssilla oli vielä tilaa ja kaverini mukaan kurssi on parhaasta päästä mitä vain olla voi. Ensimmäinen pätkä oli viime viikonloppuna ja seuraava pätkä tulevana. Yhteensä neljä ja puoli päivää erilaisten metallin käsittely keinojen harjoittelua hyvässä ohjauksessa loistavien työkalujen keskellä.

Hedelmäkulho

Harjoittelutyön tein vahvahkosta kuparilevystä, naputtelin sen taltalla lehden malliseksi ja taoin kylmätaontamenetelmällä ensin lehtiruodit ja sitten kulhon muodon. Kylmämenetelmässä metalli hehkutetaan ensin punahehkuiseksi, jäähdytetään ja sitten taotaan erilaisilla työkaluilla niin kauan kuin työ pysyy muokattavissa. Sitten hehkutus tehdään uudelleen ja taotaan taas niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Uskomatonta, mitä kaikkea sitä pystyy tekemäänkin! Muokata nyt suorasta sileästä metallista jotain sellaista, minkä itse visualisoi omassa päässään. Siinä sitä on jo jotain. Noh, onhan toki lankakerän muuttamisessa huiviksikin sitä jotain, tässä vaan materiaali poikkeaa niin paljon mistään aiemmin käyttämästäni, että olen vieläkin ihan täpinöissäni.


Kulhon mitat on 21,5 cm x 41,5 cm, painoa on 845 g, Kuparin paksuutta en muista enää. Työ on patinoitu kemikaaleilla ja viimeistelty mehiläisvahalla. Olen sangen tyytyväinen ensimmäiseen harjoitustyöhöni. Odotan innolla kurssin toista puoliskoa!

Jälkikirjoitus. Totuus tulee lapsen suusta. Pienempi ihasteli tovin lehteä ja tuumasi sitten ettei lehdet ole tuollaisia. Ne ei ole tuon värisiä ja tuo juttu ei ole tuollai reunassa. Niin. Mitäpä siihen sitten lisäämään!

Pitkästä aikaa Lehmusta...

Syyssateet, takka, sohva ja kudin...

Olen jo niin unohtanut koko bloggailun, että vaikka sain pitkästä aikaa uuden työn puikoille, en vaan ole saanut laitettua tänne mitään kuvallista todistusaineistoa... ennen kuin nyt. Kävin kesällä vieraisilla aivan ihanan uuden tuttavuuden luona ja koska hänen antelaisuudellaan ei ollut mitään rajaa, inspiroiduin aloittamaan uuden neuleen. Jos työstä tulee millään tapaa lahjakelpoinen, niin kohteen tälle huiville ainakin tiedän. Materiaalina on ohut rohdinpellava, valkaistu ja koska uusi tuttavuuteni pitää erityisesti luonnonkuiduista ja luonnollisuudesta, aiheuttaa tuo valkaisu minulle hiukan päänvaivaa. Muuta passelia lankaa ei vaan aloitushetkellä ollut, ja siitä nyt-tuli-inspiraatio-pakko-aloittaa-heti -piirteestäni en ilmeisestikään ole päässyt eroon. Onneksi luonnonmukaisillakin keinoilla tuo valkaistu ominaisuus on mahdollista häivyttää tarvittaessa.

Mallina on entuudestaan tuttu, itselle oma ja turvallinen Lehmus, puikot Knit Picksiä ja vauhti työn etenemisessä hitaanlainen. Mutta eiköhän se tästä hiljalleen...

Niin ja, ekassa kuvassa koreilee jo aikaa sitten valmistamani "lankasuojus" ja käsityöpussi, niitä en ole tainnut blogissani esitelläkään :).

Pikku tauko...

... mutta nyt puikoilla taas!

Leaf Lace Shawl

Oonhan mä joskus ollut vähän nopeampikin neulomaan, tää on ehdotomasti pisin projekti viimeaikoina. Ensimmäiset maininnat tästä löytyy kolmen vuoden takaa. Mutta nyt se on valmis ja se on ihana.

Leaf Lace Shaw

Grignasco Merinosilk

Saisinkohan joitakin muitakin ikuisuusprojekteja valmiiksi...?

Butlerin Weekender

Butlerin Sophia Carry All sai kaverikseen Weekender Travellerin. Ja sekin on ommeltu Butlerin omista kankaista. Nyt käytin kovikekankaita yhtä paljon kuin ohjeessa kehotettiin, mutta kaikki osat vain eivät lähimainkaan sopineet ompelukoneen paininjalan alle. Siksi kassista puuttuu tereet reunoilta. Se vähän harmittaa, mutta toisaalta; en halunnut jättää taskujakaan ompelematta.

Vuori on raikkaan sininen vuorikangas. Taskuja mallissa ei ollut, joten hetken aikaa mietin niiden lisäämistä, mutta jätimpä väliin kuitenkin.

Ja mokakin sattui taas. Asetin päälikappaleen kaavat väärin päin taitteelle ja huomasin sen vasta kun olin osat jo leikannut irti. Kangasta ei ollut enää tarpeeksi uusia palasia varten, joten jouduin jatkamaan entiset sopivaksi. Siksi keskellä päällä on ylimääräisiä saumoja, mutta eipä nuo nyt niin kammottavasti tuosta erotu. Onneksi.

Jämäpalasta tein vielä pienen meikkipussukan, siinäkin on sama sininen vuori, mutta en enää tiedä mihin olen kadottanut sen kuvat... ehkä tällään tähän jotain todisteita myöhemmin...

Torkkupeitto kummitytölle

Kummityttö sai - jo joululahjaksi - oman torkkupeiton. Se on paksu ja pehmeä, sekä tarpeeksi tyttömäinen. Torkkupeitto koostuu tumman violetista puuvilla- ja pinkistä fleece kankaista, jotka muodostavat peiton rungon. Puuvillakankaan puolella on napit, joihin merinosilkistä neulotun huivin voi napittaa koristeeksi. Fleecepuoli on lämmin iholla.

Napeilla kiinnitetyn pitsipeiton voi helposti irroittaa pesua varten tai kevyeksi kesäpeitoksi. Huolehtiipa napit samalla siitä, että pitsineule pysyy koko ajan kauniisti pingoitettuna.

Pitsineule on syntynyt aiemmin omasta päästä.

Amy Butler Sophia Carry All, vol 2

Butlereita tein toisenkin. Kukikas puuvillainen päälikangas ja harmaa vuorikangas. Kovikkeita en käyttänyt nyt niin paljoa kuin viimeksi, ompelu olikin helpompaa, mutta se kostautui lopputuloksessa. Ehkä sittenkin olisi kannatanut uhrata hermoja ja ompelukoneen neuloja tuhdimpaan kovikekangasmäärään.

Laukku matkasi helmililjoineen päivineen äitilleni.

Hurmaavat helmet

Massailu ei ole ihan hirveästi innostanut ja kiinnostanut, kunnes jokin napsahti... Tilasin Pörröltä vähän testailutarpeita ja tein reilut kymmenen riipusta painamalla kuviot leimasimella ja sävyttämällä pintaa helmiäisjauheella. Ihan kivoja tuli ja värkkäily oli hauskaa. Kahdeksan onnistuneinta lähti serkuilleni kiitokseksi heidän tekemästään levystä (heidän itselaulamiaan ja soittamiaan lauluja, ihanaa kuunneltavaa!)



Muutama jäi vielä omaa käyttöä varten, mutta nauha vaan pääsi jo loppumaan:





Punaisella "metallisävyisellä" kokeilin illuusiotekniikkaa, mutta se ei minulta oikeinsujunut, joten pyörittelin massan jämät palloiksi ja niille tein reiät. Ei ihan tarpeeksi kaulanauhaan, mutta katsotaan josko näistä joskus jotain tulisi.



Musta massa olikin sitten astetta hauskempaa. Tai samanlaistahan se oli muovailla, mutta noiden jauhevärien kanssa siitä syntyi vaikka ja mitä:

Kyllä oli muuten sormenpäät ja kämmenet hellänä näiden pyörittelyn jälkeen. Väri on mielestäni hurmaava! Tuon kokeilun jälkeen massat ovat taas unohtuneet kaappiin, mutta tiedä häntä vaikka ne kaivelisin sieltä vielä uudelleen kunhan tulee syksy ja ulkoiluilmat hiukan vähenevät...