14.7.16

Mandala Madness

Viimeinkin valmis! 

Mandala Madnes by Helen Shrimpton, 170 cm, 2,2 kg Drops Merino Extrafine. Monenmonta työtuntia sekä ohjeen kääntämisen ja oikoluvun parissa, että omaa työtä virkaten. Aloitin 16. tammikuuta ja sain valmiiksi 5. huhtikuuta (siksi nämäkin kuvat ovat julkaisuajankohtaan nähden vähän synkeitä, että valoa ei vielä tuohon vuoden aikaan ole paljoa tarjolla). 

Vähänks nyt tuntuu hyvältä!



En kyllä suosittele kenellekkään 17 värin käyttöä tietämättä yhtään, että minkä verran mitäkin väriä menee. Tietty väri loppui kesken viisi kertaa, joista osalla kertaa odotin niin että pääsen ostoksille ja lopuilla kertaa vaihdoin väriä lennosta - joko toiseen sävyyn tai ihan kokonaan toiseen väriin. Eikä yhtään näy tai haittaa lopputuloksessa. Haaveilisin itsekkin vielä toisen tekemisestä, hiukan hillitymmillä ja harkitummilla väreillä, mutta tunnen itseni, tuskin jaksan tehdä samaa isoa projektia kahdesti. 

Peiton koko on ihan loistava, sen alle pystyy kääriytymään isompikin ihminen, riittää siis myös hyvin rakkaalle kylmiin iltoihin (noh, ehkä vähän yllätyin siitä, että tuo merinolanka ei tunnu kovin lämpimältä). Alla kuvassa tyttönen, joka sattui hiukan potemaan juuri peiton valmistumisen aikoihin - kyllä ainakin mieltä piristi köllötellä tämän ihanuuden alla :D


Vielä vaihekuvat lankakorista valmiiseen peittoon saakka - loppujen lopuksi jäljelle jäi miltei korillinen lankoja. 


Ei kommentteja: