12.12.05

Suuria ja pieniä ostoja

Ihan ekkana täytyy muistaa mainita, että isukin kynsikkäät ovat neljää sormea ja päättelyä vaille valmiit. Jännä, että käsialat vaihtelee niin kovin, sillä laiskana jätin mallitilkun tekemättä (joo, olisi taas kannattanut niin olisi kynsikkäät valmistuneet jo viikko sitten). Ilman käsialan tarkistusta samalla puikkokoolla ja ohjeen suosittelemalla langalla loppujen lopuksi naisen käteen tarkoitetusta ohjeesta tuli niin iso, että se on varmasti isällenikin reilu. No, jos ne ovat niin suuret, ettei niitä voi pitää edes toisten sormikkaiden päällä, tai jos isällä ei ole ketään tarpeeksi suurikätistä tuttavaa, niin ehkä ne käy vaikka idätyspusseista männyntaimille... tai vastaavaa. Olisi taimella ainakin tilaa kasvatella juuriaan! Jospa ne kuitenkin olisi käyttökelpoisen sopivat.

Viime viikolla (vai oliko jo sitäedellisellä) sain Heirloomilta osan tilaamistani tuotteista. Helmen vaaleat Rowanin KidSilk Hazet tulivat (kuva alempana; Hazet muiden lankojen joukossa), mutta sitä toista pakettia, missä odottamani ohjeet on, ei ole kuulunut vieläkään. Aloin jo hätääntyä, kun ennen lankojen tuloa sain ilmoituksen että tuotteet on lähetetty kahdessa paketissa, mutta kun toista ei kuulunut niin tänään laitoin sinne viestiä. Onneksi mikään ei todennäköisesti ole hätänä, sillä he eivät olleetkaan lähettäneet toista paikkausta lankojen kanssa samanaikaisesti vaan vasta joskus tässä kuussa (tarkka päivämäärä lipsahti jotenkin ohi puhelimessa). Hyvää ja nopeaa asiakaspalvelua vaikuttaisi olevan! Noh, toivottavasti ne ohjeetkin tulevat pian. Samalla tilaamani kirja on myös ilmoitettu lähetetyksi, tällä menolla taidan odottaa senkin saapumisen ennen kuin alan tekemään huivia niistä ihanista Merinosilkeistä, jos sieltä vaikka sattuisi löytymään vielä upeampi malli ;-)

Lauantaina pääsin käymään Menitassa. Ihana paikka. Harmi (tai onni) että se on niinkin kaukana. Noh, ostin sitten äitiysloman alkua (tai jotain luonnonkatastrofia) varten lankoja varastoon. Mukaan tuli ainakin Wetterhoffin Silviaa, ihana ruispuolukkapuuron sävy. Siitä aloitinkin jo toissapäivänä tekemään huivia 2,5mm puikoilla ja ihan vain yksinkertaisesta langasta. Huivin mallina on Fifi ja se näkyy tuossa allaolevan kuvan taustalla. Yhden "salmiakin" leveys on n. 3,5 cm ja huiville ehti kertyä leveyttä jo noin 80 cm. Paljonkohan sille tarvitsisi leveyttä jotta siitä tulisi sopivan reiluhko kaulahuiviksi, ei siis kuitenkaan miksikään hartiahuiviksi...



Lisäksi tuossa kuvassa on Grinascon VIP -mohairia (2x25g), vahvuudeltaan se on samaa luokkaa kuin Rowanin KidSilk Haze, mutta tuossa on hiukan tekokuituja silkin tilalla. Niiden vieressä on aikaisemmin mainitsemani Hazet (4x25g) Heirloomista ja oikeanpuoleisimpana on ihanat vaalean limen vihreät Dropsin Alpaca -langat (4x50g) sekä Grinascon Flavia Baby Merinovilla (50g). nämä vihreät haaveilevat muuntautumisesta Aino-vauvan vaatteeksi vaikka ovatkin (alpaca) käsin pestäviä lankoja. Tuo tummanvihreä näytti kaupassa kivalta tehosteelta noiden vaaleiden limejen joukkoon, mutta kotona siitä tuli "morkkis"... Voi olla että se hakeutuu johonkin uuteen kohteeseen ja sen tilalle tehosteeksi tulee jotain aivan muuta...



Ja ne aikaisemmin mainitsemat silkitkin tulivat Thaimaasta. Oikein syvän tumman punaista paksua silkkiä n. 4,5m ja hiukan kapeampaa ja ohuempaa ruskeaa silkkiä n.5m, yhteensä hiukan päälle 80€. Varsin kohtuullinen hinta suomen hintoihin verrattuna, kunhan joskus saan varteni juhlakuntoon, niin kylläpä onkin sitten kiva tehdä noista silkkinen puku.

Ja viimeisenä vielä kaikista suurin ostos: Hummasin suuren osan veronpalautuksista uuteen kameraan! Canonin EOS 350D saapui tänään ja on vienyt minun sydämeni! Siis uskomatonta kehitystä tapahtunut edellisen kameran hankinnan jäljiltä! Nyt sillä hintaa mitä aikoinaan (2002?) maksettiin Canonin Power Shot S30 kamerasta (3,1Mb) sai nyt jo 8 megaisen canonin ja mikä kuvausnautinto!!! Siis oikeasti on aivan uskomatonta, että kamera ottaa kuvan jotakuinkin juuri silloin kun minä painan nappia sormella, eikä vasta noin sekunti sen jälkeen. Mieskään ei ehdi enää laittaa silmiään kiinni kuvaa otettaessa, minkä se ehti entisellä louskulla tehdä varsin mainiosti. Vilkkaasti liikkuvasta pojastakin saa kokovartalokuvia, eikä pelkästään kantapäitä kun muu kroppa on jo ehtinyt karkaamaan kuvasta. Jo pelkästään kameran käynnistäminen tapahtuu hetkessä ja on heti kuvausvalmis kun entistä sai odottaa jopa pari sekuntiakin. Aivan mieletön peli, nyt kun ehtisi hiukan enemmän harjoittelemaan sen käyttöä!

Mutta nyt sohvalle hetkeksi. Huomisaamuna on vuorossa sokerirasitustesti, joten olen tässä 12 tunnin ravinto/nestepaastolla ja huomisen vietän kotona pekkasella kun en kuitenkaan ole tuon testin jälkeen kovin häävissä kunnossa. Muutenkin kunto on ollut aivan äärettömän surkea, tukala ja ahdistava, mutta minkäs teet; raskaus kun ei ole sairaus niin ei pitäisi valittaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no mutta saahan sitä vähän valittaa... voihan "terveenäkin" valittaa olotilaansa ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

Niin. Annem on oikeassa. Ja onneksi olkoon...niin tulevasta babystä kuin ihanista neuleista, langoista ja kankaistakin.

Arteeni kirjoitti...

Kiitos molemmille. Olotila ei tosiaan ole ihan niin ruusuinen kuin voisi olla, lääkärikin sen huomasi vaikken ehtinyt kertoa kuin puolet voinnistani; passitti sairauslomalle loppuajaksi ja tästä pääsenkin sitten suoraan äitiyslomalle. Kyllä nyt kelpaa neuloskella!

Lycka är ~ Onnea on kirjoitti...

Tosi ihanaa väriä huivissa!
Siitä tulee ihana!