3.12.05

Huopaa, huopaa ja huivia


Sain sitten illalla valmiiksi sen korini ja laitoin sen muun punertavan pyykin seassa pyörimään 40'C:n peruspesuun. Tuli kerralla suht valmiiksi, pohja jäi ehkä hiukan kuperaksi, mutta en jaksa nipottaa... sitä ei varmaan saisikaan suoraksi kuin ehkä käsin huovuttamalla tai saksilla ja neulalla. Alla pari kuvaa ennen huovutusta, valitettavasti mitatsuhteet ei näy mistään, kun tuossa yhdessä kuvassa kätenikin on korostunut järjettömän suureksi. Kori on kuitenkin ihan näppärän kokoinen esim. vaiheessa olevan neuleen koriksi, huiveistani mikä tahansa sopisi sinne heittämällä, neulepaidoistakin varmaan kaikki muut paitsi Novitan Jumbosta tehty neuletakki voisi tehdä hiukan tiukkaa.

Korin yläreuna on vahvistettu ylimääräisellä pylväsrivillä, pohjan ja reunan liitoskohtaan ulkoreunaan on virkattu rivi puolipylväitä rakenteen tukemiseksi. Sanka on reilu 5 cm leveä kaistale, joka on virkattu putkeksi lähes koko matkalta, ainoastaan molemmat päädyt ovat auki jolloin sanka liittyy ehkä hiukan tukevammin itse koriin. Ihan ok kori näin ekaväkerrykseksi ilman ohjetta.




PATALAPPU

Korin jälkeen viimeistelin valmiiksi myös patalapuntekeleeni. Kameran salamavalo valitettavasti säätää Novitan Huopasen (punertava liukuvärjätty) värit ihan uuteen uskoon. Patalappu on neulottu 30 silmukalla ja sen mitat ennen huovutusta on 28x35 cm. Ja patalappujahan on sitten ihan varmasti helpompiakin tapoja tehdä, tästä ei tarvitse ottaa mallia ellei halua tehdä moninkertaista työtä ;-).

Patalappu ennen huovutusta.

Patalappu huovutuksen jälkeen.

Reunat leikattu pyöreiksi

Reunoihin virkattu reunus punaisesta Huopasesta.

Reunan virkkaus: Virkkasin ensimmäisenä koko patalapun ympäri kiinteitä silmukoita. Koukun saaminen huopuneen materiaalin läpi oli aika tuskaisaa, teki mieleni jo kokeilla nahkapastaa tai vastaavaa, mutta sinnittelin pelkällä virkkuukoukulla. Kiinteiden silmukoiden "etureunan lenkkiin virkkasin kierroksen piilosilmukoita niin, että itse silmukka tuli patalapun etureunalle ja lanka kulki kiinteiden silmukoiden keskellä. Tämän jälkeen virkkasin ketjusilmukoilla renksun, jonka kiersin vielä kiinteillä silmukoilla. Ja vielä yksi kierros piilosilmukoita koko patalapun ympäri, mutta tällä kertaa kiinteiden silmukoiden takareunaan (patalapun nurja puoli virkkaajaan päin) niin, että lanka kulki edelleen kiinteiden silmukoiden keskellä ja itse silmukat tuli patalapun taustapuolelle. Samalla tavalla voisi jatka uuden piilosilmukkarivin näihin viimeisimpiin piilosilmukoihin, jolloin reunasta tulisi vielä paksumpi, mutta tuo riitti tähän. En ole missään tuollaista nähnyt käytettävän tai neuvottavan, mutta minusta se toimii äärettömän hyvin korostavana ja paksuna reunana juuri patalapuissa ja muissa paksuissa pinnoissa.

Valmis patalappu, odottaa vain kaveria itselleen, hiukan lisärekvisiittaa (servettejä, suklaata, kynttilä tms.) ja käärepaperiin päätymistä. Tämäkin on siis matkalla korvatunturin kautta sukulaisille ;-).

KIRI

Loppuillasta oli vielä pieni hetki aikaa harrastella silmät ristissä ennen nukkumaanmenoa. Kaivelin printtaamani Kirin ohjeen ja aloitin sen tavaamisen. Pienen takertelun jälkeen sainkin sen aloitettua ja nyt se on tässä vaiheessa, koko riittäisi ehkä barbielle mutta tavoitteena on jatkaa se itselleni. Puikkokoko on 2,5mm ja lanka on kirpparilta löytämääni ohutta villa(?)lankaa.

Edellisen mallitilkun tuosta langasta Kevät-huivin ohjeella yritin värjätä mustikalla (heh, siitä ei ole sen enempää mainittavaa) ja toheltaessani mallitilkku huopui jonkun verran. Ei taida suoraan kertoa mitään totuutta, mutta rajannee jotain vaihtoehtoja pois. Itse pidän tuota yhä ihan vain villalankana, mutta en tietenkään mene takuuseen etteikö siinä voisi olla jotain keinokuitua, esim. polyamidia tms. joukossa.

Mallina Kiri on minusta aivan ihana. En voi edes sanoin osoittaa kunnioitustani mallineuleen keksijälle tai suunnittelijalle! Neulottavuus on myös varsin hyvä, eikä ensimmäisten kuvioiden jälkeen tarvi enää lukea karttaa. Tämä on ensimmäinen huivini, joka aloitetaan keskeltä, joka päivä oppii siis jotain uutta.

5 kommenttia:

Sudarshan kirjoitti...

Really pretty pictures..I can't understand a word of what you have written but I like the pictures!!Great blog!!

Sia kirjoitti...

Thank you Sudarshan :)

I need a lot more of practise in English (and a lot more of time) to write my toughts in English, but maybe I'll do that on some day. I'm happy you likde my pictures!!

Käsityöriippuvainen kirjoitti...

Upea kori ja patalappu! Minkä kokoisella koukulla teit korin? Ja mikä on halkaisija suunnilleen? Voisiko käyttää myös käsilaukkuna?

Sia kirjoitti...

Kiitos Käsityöriippuvainen! Kori on tehty 5,5mm koukulla, suuaukon hakaisija on noin 22cm, levein kohta reilusti yli 30 cm ja pohjakin 29-30 cm. Korkeus on noin 23cm + sanka. Nämä siis valmiin korin mittoja, ennen huovutusta en hoksannut mitata. Kori on aika reilu käsilaukuksi, mutta monet käyttävät tosi isoja olkalaukkuja, joten saattaisi periaatteessa käydäkin.

MysteryKnitter kirjoitti...

Hieno kori ja upea huivi! Well done!