27.12.05

Kynsikkäitä, pipoja, patalappuja ja heijastimia

Kas niin, joulutohinoiden jälkeen on taas hiukan aikaa päivittää blogiakin. Sain sitten jo hyvissä ajoin valmiiksi isukin kynsikkäät, hiukan reilut tuli mutta eipä ainakaan purista tai kiristä. Lankana on tuttu Novitan Nalle grafitin harmaana. Mukaan askartelin vielä kalaheijastimen, joka on tarkoituksella ilman narua, sillä erähenkisenä heijastin on vain ylimääräinen oksiintarttuja. Toivottavasti tulee kuitenkin käyttöön ;-)


Pojalle ja pojan kummisedälle tein samanlaiset yksinkertaiset pipot myöskin Novitan Nalle -langasta. Mallin kehittelin itse ja siitä tulikin vallan toimiva. Suunnittelussa apuna oli myös mieheni, jolta kyselin mielipidettä muotoilusta. Pipossa ei siis ole käännettävää reunusta, se on täysin tyköistuva ja normaalivalaistuksessa heijastinnauhatkaan eivät juuri näy. Heijastinnauhat on pujoteltu kahden "oikean" silmukan väliin ja ommeltu mies_kattoon liimalla kiinni niin, että ne tarvittaessa hiukan joustavat eivätkä määrää pipon muotoa. 2 nurin, 2 oikein -neulos on niin joustava, että reilu parivuotiaan ja aikuisen pipot on tehty samalla silmukkamäärällä, ainoastaan korkeus vaihtelee.




Patalappujen saralta sain edellisen kantikkaan patalapun kaveriksi tehtyä virkatun pyöreän. Pätkävärjätyn Novita Huopanen -langan ominaisuudet eivät tule minun makuuni parhaiten esille tässä, neulottuna edestakaisinneuleena raidat olivat paljon tasaisemmat (ja huomattavasti leveämmät). Malli on omasta päästä, tai periaatteessa kenen tahansa omasta päästä, sillä taitaapa olla varsin yleisesti käytetty patalappumalli... se on siis virkattu kiinteillä silmukoilla ja reunassa on punaisella Huopasella tehty "piparkakkureunus". Malttamattomana huovutin jälleen käsin vaihdellen veden lämpötilaa koko "hanan skaalalla", apuna Palmoliven saippua.



Heijastimia värkkäilin aikani kuluksi useampiakin... pikkujoulumuistiaisiksi ja pimeän talven turvaksi mieheni sukulaisille. Kuvassa vaaleana näkyvät heijastimet ovat vain johonkin muotoon virkattuja pelkästä heijastinnauhasta, kierteisten pötkylöiden runkona on loput Novitan Nalle -langasta, (niihin kävisi mikä tahansa muukin jämälanka), reunassa on vain kerros heijastinnauhaa. Nuo jälkimmäiset muuten pyörivät kivasti akselinsa ympäri kun ne roikkuvat vapaasti langassa ;-)




Ei kommentteja: