5.12.06

Takkuja

Tuosta edellisen postauksen kuvasarjasta sen verran, että kuvat ovat väliaikaisesta läävästämme jossa asumme olosuhteiden pakosta niin kauan että saamme oman kotimme valmiiksi. Koen tämän asunnon ahdistavaksi ja ahtaaksi, edes läheskään kaikki tavaramme eivät sovi tänne vaikka tämän ei pitäisi olla kuin pari neliötä pienempi kuin edellinen. Täällä millekään tavaroille ei ole omaa paikkaa ja siksi kaikki laskutasot täyttyvätkin tavaroista ja ryöhnästä, kun johonkinhan ne on käsistään laskettava. Mutta kyllä sitten tulevassa kelpaa... siellä on niin paljon säilytystilaa, että riittäisi isommallekin perheelle... Odotan tulevaa kotiamme niin paljon, ettei sanat riitä sitä kertomaan.

***

Kylläpäs olikin niin maan vaikea saada julkaistua nuo edellisen postauksen kuvat. Ensinnäkin kuvien koostaminen koneella on ollut yhtä tuskaa omien kiireiden ja hektisen arjen vuoksi. Sen jälkeen alkoi takkuaminen Bloggerin kanssa. Pah. En saanut kuvia julkaistua kuin muutaman ja sitten tilttas kuvienlisäyssysteemi. Pitkän takkuamisen jälkeen sain ladattua kuvia yks kerrallaan - kunnes koko blogger kaatui ja yli puolet ladatuista kuvista siirtyi bittien taivaaseen. Sadattelua. Noh, ei auttanut muuta kuin keksiä jokin toinen keino. Photobucketista tai vastaavasta jokaisen kuvan siirtäminen bloggeriin on työlästä ja -öh- minä en osaa muuttaa niitten kokoa blogissa vaan ne tulevat esille juuri niin suurina kuin olen ne kuvahotelliin laittanut noloa. Päätin sitten kokeilla Slideä ja taas vetelin herneitä nenään ainakin yhden sopan verran kun en saanut annettua koodia toimimaan postauksessa. Loppujen lopuksi homma toimi kun käytin "automaattista kuvasarjan julkaisutoimintoa", mutta nyt en enää uskaltanut lisätä tekstiä edes jälkikäteen tuohon samaiseen postaukseen. Hhmmm. Eikai tätä olis tarvinnut edes kirjoittaa tai julkaista, mutta sapettaa niin paljon että tulipas nyt kuitenkin purettua mieltäni teille.

Ei kommentteja: