Kalevala CAL - peittoprojekti alkaa myöhemmin tänä vuonna!

Mieleni minun tekevi, 

aivoni ajattelevi 

lähteäni laulamahan, 

saa'ani sanelemahan, 

sukuvirttä suoltamahan, 

lajivirttä laulamahan. 

Kalevalan 1. runon alku

Kalevala CAL:n logo ja ylläoleva kuva ovat Anne Vierimaan käsialaa!

Viimeinkin! Pitkällisen salaisuuden hautomisen jälkeen saamme viimeinkin julkistaa, että myöhemmin tänä vuonna julkaistaan Kalevala-aiheinen Suomen 100 vuotisjuhlapeitto CAL!! 

CAL on varmastikin blogini lukijoille tuttu juttu, mutta kerrataan kuitenkin hiukan! Eli CAL tulee sanoista Crochet Along - virkkaa mukana. Käytännössä se tarkoittaa yhteisvirkkausprojektia, jossa projektin ohjeet julkaistaan osissa, esim. kerran viikossa. Osallistujat (usein ympäri maailman) sitten virkkaavat innolla omaa työtään "annetun vihjeen verran" eteenpäin ja jäävät innolla odottelemaan seuraavaa vihjettä, jakavat kuvia aikaansaannoksistaan ja keskustelevat innolla yhteisestä aiheesta.

Tässä Kalevala-aiheisessa peittoprojektissa virkataan kukin oma torkkupeitto, joka koostuu 24 erilaisesta ruudusta. Ruutujen lisäksi julkaistaan myös ohjeet palojen yhdistämiselle ja reunukselle, sekä jotain pieniä bonuksia! Kaikki ohjeet ovat ilmaisia! Tästä tulee ihan ennenkuulumattoman upea Suomalainen projekti!

Projektissa on päävetäjinä Milla Elo ja Sari Åström. Meillä on mukana useita uskomattoman taitavia ja kyvykkäitä suunnittelijoita, joista valtaosa on ihan ensimmäistä kertaa suunnittelemassa omaa työtään. Sitä ei todella uskoisi, kun katsoo mitä ovat saaneet aikaiseksi! Lisäksi meillä on iso tiimi ohjeiden testaajia ja käännöstiimi kääntämässä ohjeita englanniksi! Tästä siis kuullaan vielä pienen maamme ulkopuolellakin! 

Tätä CAL:ia kannattaa siis odottaa! Sillä välin voit hiukan kohottaa Kalevala henkeä Kalevalan päivän kunniaksi lukemalla Kalevalarunoja Suomen kirjallisuuden seuran sivuilta!

Hyvää Kalevalanpäivää kaikelle kansalle!!

Terveisin 
Milla ja Sari

Huom. Kalevala CAL virallinen blogi on www.arteeni.fi/blog. 

Sitä seuraamalla pysyt kärryllä! 

Mandalatärskyt Lammilla

Eilen oli mahtavaakin mahtavampi tapaaminen Lammilla, Jutta Karvosen valloittavan ihanassa puutarhassa, kun nelisenkymmentä virkkauksesta hurahtanutta ladya kirmasi koukkuineen, tuoleineen ja kahvikuppeineen samaan pihaan. Voi taikkeri sitä puheensorinaa, naurua ja riemua! Uskomatonta miten lämmin kohtaaminen voi olla niin monen entuudestaan tuntemattoman ihmisen välillä. Ihan meinaan vieläkin pakahtua!

Tapaaminen järjestettiin siis Virkkaa Mandalaa ja CAL -projekteja Faceryhmän kesken ja ensisijaisena aiheena oli vasta valmistuneet Mandala Madnessit (toki kaikki mandalattomatkin olivat tervetulleita). Helenin suunnittelema peitto osui ja upposi heti kertaheitolla suomalaisten sieluihin, sydämiin ja virkkuukoukuihin. Vaikka buumeja on ollut aikaisemminkin, kuten afrikankukkaset, valopallot ja tulppaanimatot, niin ehkä tämä hulluus on silti ollut eniten tajunnanräjäyttävä! Peitossa on ihan varmasti jotain uutta opittavaa kelle tahansa pitkäänkin virkkausta harrastaneelle ja kirjallisten ohjeiden lisäksi upeat video-ohjeet antaa loistavasti tukea epäröivälle. Ja niin kaunis vielä!! Siis ihan mahtavan jutun Helen teki, kun lahjoitti mallinsa ilmaiseksi eteenpäin! Ja aivan ihanaa, että saatiin suomentaa ohje niin monen kieliä vieroksuvan ulottuville! On itselläkin ihan voittajafiilis. 

Ja kylläpä olikin ihan kylmiä väreitä aiheuttavan mahtavaa katsella kaikkia erilaisia väriyhdistelmiä ja eri lankavalintoja. Sama ohje, mutta niin upean erilaiset lopputulokset. 

Ja ihan huippua! Helen itse oli hetken aikaa tulossa tapahtuman kunniavieraaksi, mutta valitettavasti hän kuitenkin estyi muiden kiireiden vuoksi. Hän kuitenkin välitti lämpimät terveiset kaikille ja antoi lahjaksi vielä ennen julkaisemattoman Fox Fires -mandalaohjeen! Voi jestas sentään, että sitä alettiin innolla virkkaamaan, harmi etten hoksannut ottaa ryhmäkuvaa aikaisemmin! Muulle yleisölle ohje julkaistaan maksullisena syyskuun alussa. Olisi ollut ihan superia saada itse Helen mukaan tapahtumaan, mutta ehkä vielä myöhemmin kehitellään jotain kivaa... 

Virkkuutärskyillä oli paikalla myös Mervilla ihanine lankoineen, itse olin vaan niin pöllämystyneenä ja ällikällä koko tapahtumasta, etten kyennyt oikein ymmärtämään että mitä lankoja voisin valita niiden lukemattomien ihanuuksien kesken, kun kaikkiakaan ei voi (kai) ostaa. No, ensikerralla sitten, kun on pääkoppa vähemmän kuormitettu :).

Lisäksi saatiin pari tavarapalkintoa arvottavaksi osallistujien kesken. Mervilla lahjotti langat Fox Fires -mandalaan ja Menita Virkkuri 3, ihananvihreän kalalangan ja virkkuukoukun. Arvontamenetelmä oli ohjelmanumero sinällään, kun jokainen paikallaolija nosti vuorollaan lapun pois - jäljellejääneet pääsi palkinnoille. Kutkuttavan jännittävää!! Palkinnot nappasi Päivi Metsola ja Riitta Sydänmaalakka. Onnea voittajille ja suurkiitokset palkinnon lahjoittajille!

Sää antoi pääsääntöisesti parastaan, vaikka välillä saatiin vähän vettäkin. Fox Firesin (eli revontulimandalan), arvonnan, lankamyynnin ja hyvän seuran lisäksi tarjolla oli tuoreista aineksista itse tehtyä tomaattikeittoa ja leipää, kahvia ja tuoretta pullaa. Omnomnom. Tein itse keiton ja oli ihan uskomattoman hienoa kuulla sitä kehuttavan parhaaksi tomaattikeitoksi ikinä!! Kaikki kohdillaan!

Ihan kerrassaan upea päivä kyllä oli!! Olisiko tässä perinne? Ainakin ekan kerran perusteella sille olisi sekä tarvetta että haluja! Kiitos Jutalle upeista puitteista ja kaikille paikallaolleille mahtavasta hengestä!

Mandala Madness

Viimeinkin valmis! 

Mandala Madnes by Helen Shrimpton, 170 cm, 2,2 kg Drops Merino Extrafine. Monenmonta työtuntia sekä ohjeen kääntämisen ja oikoluvun parissa, että omaa työtä virkaten. Aloitin 16. tammikuuta ja sain valmiiksi 5. huhtikuuta (siksi nämäkin kuvat ovat julkaisuajankohtaan nähden vähän synkeitä, että valoa ei vielä tuohon vuoden aikaan ole paljoa tarjolla). 

Vähänks nyt tuntuu hyvältä!

En kyllä suosittele kenellekkään 17 värin käyttöä tietämättä yhtään, että minkä verran mitäkin väriä menee. Tietty väri loppui kesken viisi kertaa, joista osalla kertaa odotin niin että pääsen ostoksille ja lopuilla kertaa vaihdoin väriä lennosta - joko toiseen sävyyn tai ihan kokonaan toiseen väriin. Eikä yhtään näy tai haittaa lopputuloksessa. Haaveilisin itsekkin vielä toisen tekemisestä, hiukan hillitymmillä ja harkitummilla väreillä, mutta tunnen itseni, tuskin jaksan tehdä samaa isoa projektia kahdesti. 

Peiton koko on ihan loistava, sen alle pystyy kääriytymään isompikin ihminen, riittää siis myös hyvin rakkaalle kylmiin iltoihin (noh, ehkä vähän yllätyin siitä, että tuo merinolanka ei tunnu kovin lämpimältä). Alla kuvassa tyttönen, joka sattui hiukan potemaan juuri peiton valmistumisen aikoihin - kyllä ainakin mieltä piristi köllötellä tämän ihanuuden alla :D

Vielä vaihekuvat lankakorista valmiiseen peittoon saakka - loppujen lopuksi jäljelle jäi miltei korillinen lankoja. 

Lämmintä päälle

Olen joskus aloitellut raidallista alpakkapaitaa. Helmaan suunnittelin pykäkäännöksen ja raidat sommitelin mahdollisimman epäsäännöllisen levollisesti, jos nyt näin voi sanoa. Olkasaumat yhdistin sovittamisen helpottamiseksi ja hihatkin voidaan laskea aloitettujen sarjaan. Mutta siihen se jäi. Neule hukkui muiden keskeneräisten joukoon varastoon. Nyt voidaan kuitenkin siirtyä puhumaan raitapaitaprojektista menneessä aikamuodosta. Ehei, ei siitä valmista tullut, mutta projektin olemisesta tuli oli. Motivaatio loppui, alpakka marinoitui ja likipitäen unohtui. Ajan myötä raitapaita muuttui kuitenkin uudeksi visioksi - kädentaitojen evoluutiota. 

Kuinkas tämä tapahtui?

Bongasin netissä Wool Eater filtin ja se innosti heti. Ihan heti. Syttyi suorastaan palo. Langat löytyi helposti, eikä yhtään haitannut että samassa kassissa värikkäiden alpakkalankojen kanssa oli puolivalmis raitapaita - näistä tulisi oivallinen filtti ja pussissa sattui olemaan sopivasti värivaihtoehtoja väriä vaativalle ohjeelle.Virkkuukoukun löytäminen olikin sitten astetta haastavampaa, varastoa piti penkoa ankarasti, mutta löysin kuin löysinkin yhden kolmipuolosen, sai luvan kelvata (syytän paloa), vaikka olikin vähän reilun kokoinen. Tavanomaiseen palotapaan työ lähti etenemään välittömästi ilman mallitilkun tekoa ja onnekseni ohje oli selkeän luettava, ei suurempia purkamisia.

Pitkästä aikaa koukutin ihan suurella nautinnolla, löysin palasen aikaisempaa kädentaitojen intohimoa, joka on ollut kotvasen kadoksissa. Ihanaa. Mutta sitten loppui ensimmäinen väri, ainakin melkein. Siis kerältä se loppui, mutta onhan tuossa tuo raitapaidan runko. Tässä vaiheessa fakta on se, ettei langasta tule sekä raitapaitaa, että filttiä, ja luonnollisesti palon siivittämällä innolla uusi työ voittaa vanhan kuusnolla ja raitapaita lähti purkautumaan raita kerrallaan. Nyt voi villansyöjäfiltin teko jatkua hetkellisestä lankapulasta huolimatta.

Tavoite on yhä sama, lämmintä päälle kylmään talveen, mutta toivottavasti projektin evoluution on tässä ja saan sen filttinä valmiiksi, ettei tartteis esim. neuletakiksi enää vaihtaa. Onneksi tekeminenkin on nautinto!

Keväthuivi

Kevään myötä tuli akuutti huivinpuutostila, jonka ajattelin kerrankin korjata välittömästi. Tarkoitus oli luoda samalla vähän yhtenäisyyttä kevätvaatetukseen, joten poimin käsveskan ja pipon värin, eli valkoisen ja kiikutin kassalle pari kerää Novitan Woolia ja kolmepuoloset puikot vyötteen suosituksella. Visualisoin itselleni ilmavan ja hyvin yksinkertaisen pitsihuivin, joka lämmittäisi vain juuri passelisti kevään kylmillä, hengittäisi hyvin päivien lämmetessä. 

Yllätin itseni tekemällä mallitilkun, hyvä niin, sillä ensimmäinen visualisointini ei oikein miellyttänyt (pudotettavat silmukat ja kapeat palmikot). Otin toisen suunnitelman ja loin uudet silmukat mallitilkkua varten, kokeilin vain sileää neulosta ja pudotettavia silmukoita, enkä vieläkään ollut tyytyväinen. Vaihdoin suunnitelmaa ja loin vielä mallitilkun, nyt helmineuletta ja kokeilin useampia puikkokokoja ja päädin että tällä nyt sitten mennään, tehdään ilmavuutta sitten toisella kerralla. Loin silmukat huivia varten ja neuloin pätkän ja öh - hitsiläinen miten talvinen fiilis siitä tuli, se keväinen ilmavuus oli sittenkin väriä tärkeämpi juttu. Ei muuta kuin purkamaan. 

Sain uuden vision (visuaalinen harhakuva) ja vedin molemmat kerät tyhjiksi reilun parin metrin pätkiksi ja kiinnitin päät Ikean hellanvieressä pidettävään ritilään ja aloin solmimaan (passeli riviväli solmujen malliksi). Ja voila, tää on abauttiarallaa juuri sitä, mitä alunperinkin visulisoin - kevyt henkäys kevääseen!

  

Pieniä joululahjuksia

Vähän myöhäinen joulupäivitys, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Pipareiden leipominen on yksi lapsperheen kohokohdista. Fanitan niin kovin monen muunkin asian lisäksi piparkakkumuotteja, joten niitä on kertynyt jonkinmoinen määrä. Lasten mielestä ei mitään parempaa voi ollakaan kuin pellillinen pipareita, missä kaikki on erilaisia. Vielä parempaa on (taikinanmaistelun ohella) se, kun pääsee maistamaan hiukan hirveä, tai ketunjälkiä, puraisemaan sydäntä tai katsomaan miten lujaa etanan saa kulkemaan pöydänreunalla.

Silkkilangat ovat olleet vähän kiven takana, mutta nyt päätin kokeilla Sorrin Silkkituonnin valikoimia. Tilaus oli sujuvaa ja toimitus nopeaa ja itse langat houkuttavan ja hipeltävän ihania. Petroolin värinen kiiltävä silkki on juuri ja juuri sen paksuista, että sen voi neuloa huiviksi (heh, en vieläkään ole päässyt irti huiveista), mutta täytyy vähän funtsia puikkovaihtoehtoja kun langan jousto on niin lähellä nollaa. Ehdotuksia silkinneulontaan sopivasta puikkomateriaalista otan mielelläni vastaan.

Lisää teippiä, liimaa, nitojaa vai paalinarua?

Ei sitten ollut ihan riittävät adheesiot...