Lanka: Online puuvilla/viskoosi
Puikot: 4,5 mm
Huivi valmistui jo jonkin aikaa sitten, mutta bloggaaminen on hiukan jäänyt kiireiden ja muun säätämisen vuoksi. Osittain postauksen kirjoittaminen on venynyt myös siksi, että olen yrittänyt odottaa parempaa kuvaushetkeä... mm. pikkujouluista tai muuten ulkoa valoisamma säällä, mutta ei vaan ole nyt tärpännyt. Pikkujouluunkin jouduin valitsemaan muuta päällelaitettavaa, kun huiviin mätsäävät asut eivät enää sopineet päälle, kääks. No eniwei, yritän nyt hiukan ryhdistäytyä, sillä blogattavaa olisi enemmänkin ja olis kiva saada "pöytä tyhjäksi" seuraavaa vuotta ajatellen.
Joululahjarumbaan en tällä kertaa saanut itseäni viritettyä, eli itse tehdyt joululahjat ei tänä vuonna lähde matkaan meidän osoitteesta. Harmittaa hiukan, mutta joskus vain täytyy priorisoida asioita. Yksi pieni neule on kyllä tekeillä ja se menee pikkuneitille joululahjaksi jos vain ehdin sen saada valmiiksi. Jos ei, niin sitten kulti saa sen myöhemmin. Kyseessä on pinkki neuletakki, jonka yritän väsätä mahdollisimman saumattomaksi ranglanhihoilla. Ohjetta ei ole mutta tähän asti kaikki on sujunut ihan hyvin, eiköhän tämäkin pääse joskus vielä ihan omana aiheenaan blogattavaksi.
4 kommenttia:
KAUNIS!
Todella kaunis tuo sinun Lehmus-huivisi. Kiitos selkeästä ohjeestasi tuohon huiviin. Neuloin Lehmuksen tyttärelleni joululahjaksi ohuen ohuesta pehmoisen pehmoisesta akryylistä. Venytyksen jälkeen tuo akryylin mokoma vain hieman "pakeni" venytysmitastaan elikä ei tullut ihan niin isoa huivia kuin miltä venytettynä näytti. Täytyy tehdä seuraava luonnon kuiduista. Kiitos vielä kerran.
Kiitos Pikkumyy ja Pia!
Pia, minulla ei ole kokemusta tekokuitujen pingotuksesta, mutta ainakin luonnonkuiduilla on tärkeää että materiaali ehtii kuivaa pingoituksessa täysin. Kestävimmän lopputuoksen saa kun maltaa odottaa vähintään päivän-pari ennen kuin irrottaa huivin pingoituksesta. Hiukankin kostea huivi (vaikka niin vähän ettei sitä käsin tunne) palautuu pingoituksesta enemmän kuin rutikuiva.
Eiköhän silti pienempikin huivi löydä paikkansa ja lahjan saaja saa siitä vaikka oivan kaulahuivin.
Hyvää joulun odotusta!
Oi miten kaunis ja ihana ja mahtava ja kaikinpuolin bueno. (Tuliko liioiteltua kehuissa? Ehkä vähän, mutta hieno se on.)
Voi kun mulla ei edelleenkään riitä kärsivällisyys pitsihuiviin. Oon maailman surkein seuraamaan ohjeita. Ja moisessa pitsineuleessa kun ei oikein ole sooloiluun varaa.
Lähetä kommentti