Lämmintä päälle

Olen joskus aloitellut raidallista alpakkapaitaa. Helmaan suunnittelin pykäkäännöksen ja raidat sommitelin mahdollisimman epäsäännöllisen levollisesti, jos nyt näin voi sanoa. Olkasaumat yhdistin sovittamisen helpottamiseksi ja hihatkin voidaan laskea aloitettujen sarjaan. Mutta siihen se jäi. Neule hukkui muiden keskeneräisten joukoon varastoon. Nyt voidaan kuitenkin siirtyä puhumaan raitapaitaprojektista menneessä aikamuodosta. Ehei, ei siitä valmista tullut, mutta projektin olemisesta tuli oli. Motivaatio loppui, alpakka marinoitui ja likipitäen unohtui. Ajan myötä raitapaita muuttui kuitenkin uudeksi visioksi - kädentaitojen evoluutiota. 

Kuinkas tämä tapahtui?

Bongasin netissä Wool Eater filtin ja se innosti heti. Ihan heti. Syttyi suorastaan palo. Langat löytyi helposti, eikä yhtään haitannut että samassa kassissa värikkäiden alpakkalankojen kanssa oli puolivalmis raitapaita - näistä tulisi oivallinen filtti ja pussissa sattui olemaan sopivasti värivaihtoehtoja väriä vaativalle ohjeelle.Virkkuukoukun löytäminen olikin sitten astetta haastavampaa, varastoa piti penkoa ankarasti, mutta löysin kuin löysinkin yhden kolmipuolosen, sai luvan kelvata (syytän paloa), vaikka olikin vähän reilun kokoinen. Tavanomaiseen palotapaan työ lähti etenemään välittömästi ilman mallitilkun tekoa ja onnekseni ohje oli selkeän luettava, ei suurempia purkamisia.

Pitkästä aikaa koukutin ihan suurella nautinnolla, löysin palasen aikaisempaa kädentaitojen intohimoa, joka on ollut kotvasen kadoksissa. Ihanaa. Mutta sitten loppui ensimmäinen väri, ainakin melkein. Siis kerältä se loppui, mutta onhan tuossa tuo raitapaidan runko. Tässä vaiheessa fakta on se, ettei langasta tule sekä raitapaitaa, että filttiä, ja luonnollisesti palon siivittämällä innolla uusi työ voittaa vanhan kuusnolla ja raitapaita lähti purkautumaan raita kerrallaan. Nyt voi villansyöjäfiltin teko jatkua hetkellisestä lankapulasta huolimatta.

Tavoite on yhä sama, lämmintä päälle kylmään talveen, mutta toivottavasti projektin evoluution on tässä ja saan sen filttinä valmiiksi, ettei tartteis esim. neuletakiksi enää vaihtaa. Onneksi tekeminenkin on nautinto!

Keväthuivi

Kevään myötä tuli akuutti huivinpuutostila, jonka ajattelin kerrankin korjata välittömästi. Tarkoitus oli luoda samalla vähän yhtenäisyyttä kevätvaatetukseen, joten poimin käsveskan ja pipon värin, eli valkoisen ja kiikutin kassalle pari kerää Novitan Woolia ja kolmepuoloset puikot vyötteen suosituksella. Visualisoin itselleni ilmavan ja hyvin yksinkertaisen pitsihuivin, joka lämmittäisi vain juuri passelisti kevään kylmillä, hengittäisi hyvin päivien lämmetessä. 

Yllätin itseni tekemällä mallitilkun, hyvä niin, sillä ensimmäinen visualisointini ei oikein miellyttänyt (pudotettavat silmukat ja kapeat palmikot). Otin toisen suunnitelman ja loin uudet silmukat mallitilkkua varten, kokeilin vain sileää neulosta ja pudotettavia silmukoita, enkä vieläkään ollut tyytyväinen. Vaihdoin suunnitelmaa ja loin vielä mallitilkun, nyt helmineuletta ja kokeilin useampia puikkokokoja ja päädin että tällä nyt sitten mennään, tehdään ilmavuutta sitten toisella kerralla. Loin silmukat huivia varten ja neuloin pätkän ja öh - hitsiläinen miten talvinen fiilis siitä tuli, se keväinen ilmavuus oli sittenkin väriä tärkeämpi juttu. Ei muuta kuin purkamaan. 

Sain uuden vision (visuaalinen harhakuva) ja vedin molemmat kerät tyhjiksi reilun parin metrin pätkiksi ja kiinnitin päät Ikean hellanvieressä pidettävään ritilään ja aloin solmimaan (passeli riviväli solmujen malliksi). Ja voila, tää on abauttiarallaa juuri sitä, mitä alunperinkin visulisoin - kevyt henkäys kevääseen!

  

Pieniä joululahjuksia

Vähän myöhäinen joulupäivitys, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Pipareiden leipominen on yksi lapsperheen kohokohdista. Fanitan niin kovin monen muunkin asian lisäksi piparkakkumuotteja, joten niitä on kertynyt jonkinmoinen määrä. Lasten mielestä ei mitään parempaa voi ollakaan kuin pellillinen pipareita, missä kaikki on erilaisia. Vielä parempaa on (taikinanmaistelun ohella) se, kun pääsee maistamaan hiukan hirveä, tai ketunjälkiä, puraisemaan sydäntä tai katsomaan miten lujaa etanan saa kulkemaan pöydänreunalla.

Silkkilangat ovat olleet vähän kiven takana, mutta nyt päätin kokeilla Sorrin Silkkituonnin valikoimia. Tilaus oli sujuvaa ja toimitus nopeaa ja itse langat houkuttavan ja hipeltävän ihania. Petroolin värinen kiiltävä silkki on juuri ja juuri sen paksuista, että sen voi neuloa huiviksi (heh, en vieläkään ole päässyt irti huiveista), mutta täytyy vähän funtsia puikkovaihtoehtoja kun langan jousto on niin lähellä nollaa. Ehdotuksia silkinneulontaan sopivasta puikkomateriaalista otan mielelläni vastaan.

Lisää teippiä, liimaa, nitojaa vai paalinarua?

Ei sitten ollut ihan riittävät adheesiot...