25.11.07

Messupäivitys

Pääsin kuin pääsinkin messuamaan Kädentaitojen messuille. Samalla oli metsämessut ja maatalousmessut tai vastaavat ja siellä oli eläimiä näytillä, joten päätettiin lähteä reissuun koko perheen voimin.

Olin ajatellut piristää itseäni jollain pienellä kivalla, ja piristystä taisikin tulla oikein roppakaupalla. Ensinnäkin tilasin Tekniset kädentaidot -kirjasarjan. Kaupan päälle lätkähti mm. seuraavat kirjat: Sisusta tekstiileillä, Kaffe Fassett Kauneimmat kuvioneulemallit, Virkkaajan käsikirja, Rudolf Koivun Iltasatuja, Väinö Pikkuinen Jänis, Franklinin Huono Päivä sekä Rasmusnalle ja pannukakkulaiva. Ei paha.



Olin ajatellut jotain vaaleanpunaista tai muuten hempeää ja piristävää, mutta mukaan näyttikin tarttuvan vain mustaa, valkoista ja metallia. Wetterhoffilta ostin Sivillaa mustana, Toikalta Tenceliä valkoisena, mukavalta käsityöläiseltä ihanan rautalankapunosmaljan, jostain askarteluliikkeestä (heillä on liike Annankadulla) muutaman kirkkaan prisman ja parista muusta kojusta terässaippuaa ja öljysoihtuja ulos.


Tuo rautalangasta punottu jalallinen malja on kyllä aivan mielettömän hieno. Samantyylisiä tehtiin tässä jokin kerta sitten myös Strömsössä. Voiskohan tuota itse kokeilla??

Lankojen ostoa yritin oikeasti hillitä, kun tahti on niin kovin hidastunut että lienee viisain yrittää neuloa entisiä ensin pois alta. Toki ostelen välillä uuttakin jos tulee jotain inspiraatiota, mutta nyt ei oikeastaan ollut mitään sen kummempaa mielessä, joten ostin nuo parit langat ihan vain nice to have -periaatteella. "Kyllä aika tavaran kaupihtee", sanoo mummuni!

21.11.07

Outoa...

Outoa, päivitin blogia eilen, mutta blogilista ei suostu päivittämään... onko tämä vähän niin kuin antihaamuilua?? Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?

20.11.07

harmoniaoppaat

Tein ennakkotilauksen Amazonille jo hyvän aikaa sitten ja eilen oli postilaatikossa lappu että postista olisi noudettavissa isokokoinen kirje. Kävin "kirjeen" noutamassa ja siellä oli jenkkiläiseen postisäkkiin pakattu pahvilaatikko sisältäen kolme kirjaa.


Lace & Eyelets -kirja Erika Knightslta. Kiva kokoelma erilaisia pitsineuleita (250 erilaista). Kirjassa oli paljon tuttuja neuleita, mutta myös jonkinverran sellaisia mihin en ollut aikaisemmin törmännyt.



Saman sarjan toinen osa (tai ensimmäinen tai kolmas...) Gables & Arans sisältää pitsineulekirjan tavoin 250 erilaista mallineuletta palmikkoneuleista. Mukana muutamakin erittäin inspiroiva malli.



Louisa Hardingin Knitting little luxuries - beautiful accessories to knit -kirja houkutti kovin myös tilaamaan. Kirja on kiva, mutta kuitenkin hienoinen pettymys. Kirjasta löytyi vain muutama ehkä tehtävä pieni neule, joskin tuo kansikuvan laukku on niin ihana että sen voisi laittaa oikein listallekin. Laukkujen lisäksi kirjasta löytyy myös pipoja, kämmekkäitä, huiveja jne.

Kirjat on lisätty edeltäjiensä joukkoon neulekirjastoni -sivulle.

18.11.07

Pullavati lasinsulatuksella


Kävin kansalaisopiston Lasinsulatuskurssilla, 2 x 2,5 h. Ekalla kerralla perehdyttiin hiukan tekniikkaan ja saatiin ohjeita lautasten ja ikkunataulujen suunnitteluun ja tekoon. Ehdin tehdä yhden noin parikymmensenttisen lautasen. Kurssin vetäjällä oli aika paljon esimerkkejä tehdyistä töistä, mutta tapani mukaan suunnittelin ja sovelsin hetken inspiraation mukaan aivan omat kuvioni. Alemmasta kuvasta näkee lautasen muotoa, ylemmästä kuvion ja vaaleamman purppuraan lasiin muodostuvat kivat kuplat.


Käytännössä suunnittelu- ja leikkuutyö ym. tehtiin itse. 4 mm paksulle lasilevylle koottiin värillisistä laseista haluttu kuvio Artista lasinsulatuslaseista. Kurssin jälkeen opettaja sulatti ensin nämä lasinpalaset kiinnitoisiinsa ja sen jälkeen sulatti lasilevyn uudelleen keraamisen lautasmuotin päällä (eli slumppasi).
Jälkimmäisellä tunnillakin olen jo käynyt ja ehdin tehdä kolme työtä lisää, mutta niistä lisää kunhan saan työt kotiin. Mukavaa hommaa, pidin kyllä kovasti joskin myös se lasinsulatusosio olisi kiinnostanut enemmän.