16.9.10

Metallin viemää

Hyvä ystäväni vinkkasi minulle Järvenpään opistolla olevasta taontakurssista. Osallistumista ei tarvinnut kahta sekuntia kauempaa miettiä, sillä olin katsellut vastaavia kursseja aikaisemminkin, ja myöhästynyt ilmoittautumisesta. Tuolla kurssilla oli vielä tilaa ja kaverini mukaan kurssi on parhaasta päästä mitä vain olla voi. Ensimmäinen pätkä oli viime viikonloppuna ja seuraava pätkä tulevana. Yhteensä neljä ja puoli päivää erilaisten metallin käsittely keinojen harjoittelua hyvässä ohjauksessa loistavien työkalujen keskellä.
Hedelmäkulho


Harjoittelutyön tein vahvahkosta kuparilevystä, naputtelin sen taltalla lehden malliseksi ja taoin kylmätaontamenetelmällä ensin lehtiruodit ja sitten kulhon muodon. Kylmämenetelmässä metalli hehkutetaan ensin punahehkuiseksi, jäähdytetään ja sitten taotaan erilaisilla työkaluilla niin kauan kuin työ pysyy muokattavissa. Sitten hehkutus tehdään uudelleen ja taotaan taas niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Uskomatonta, mitä kaikkea sitä pystyy tekemäänkin! Muokata nyt suorasta sileästä metallista jotain sellaista, minkä itse visualisoi omassa päässään. Siinä sitä on jo jotain. Noh, onhan toki lankakerän muuttamisessa huiviksikin sitä jotain, tässä vaan materiaali poikkeaa niin paljon mistään aiemmin käyttämästäni, että olen vieläkin ihan täpinöissäni.


Kulhon mitat on 21,5 cm x 41,5 cm, painoa on 845 g, Kuparin paksuutta en muista enää. Työ on patinoitu kemikaaleilla ja viimeistelty mehiläisvahalla. Olen sangen tyytyväinen ensimmäiseen harjoitustyöhöni. Odotan innolla kurssin toista puoliskoa!



Jälkikirjoitus. Totuus tulee lapsen suusta. Pienempi ihasteli tovin lehteä ja tuumasi sitten ettei lehdet ole tuollaisia. Ne ei ole tuon värisiä ja tuo juttu ei ole tuollai reunassa. Niin. Mitäpä siihen sitten lisäämään!

10 kommenttia:

Unaja kirjoitti...

Aivan ihastuttava! Vaikuttaa kiinnostavalta tuo taonta ja metallin työstäminen. Itse olen haaveillut mm. hitsauksen opettelemisesta, sitten joskus kun on aikaa...

Arteeni (Sia) kirjoitti...

Kiitos Unaja!

Hitsausta olen itsekin ajatellut, olisi tarvetta useammallekin köynnöstelineelle pihaan. Täytyy joko punkea mukaan johonkin metallityönkurssille tai käydä hakemassa pelit ja vehkeet vuokralle ja kokeilla vaan omatoimisesti...sitten heti kun on aikaa :D.

Iida kirjoitti...

Todella mahtava! Ihan oikean disaintuotteen näköinen, nyt vaan toiminimi ja sarjatuotanto käyntiin :D

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa ihana kulho ja varmasti uniikki. Tuo metallityö vaikuttaisi mielenkiintoiselta

Punanen kirjoitti...

Upea! Enpä mie muuta osaa sanoa. Taidetta josta tunnistaa mallin mainosti ja samaa mieltä yllä olevan kirjoittajan kanssa että disaintuote.

Nina kirjoitti...

Aivan ihana kulho!

Päivi kirjoitti...

Vau, onpas kerrassaan upea kulho!
Hienoa työtä!

Arteeni (Sia) kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kehuistanne! Metallin pakottaminen on kiehtovaa, suosittelen kokeilemaan!

kio kirjoitti...

Tosi hieno kulho!

Sara kirjoitti...

Hieno!