25.7.09

Hurmaavat helmet

Massailu ei ole ihan hirveästi innostanut ja kiinnostanut, kunnes jokin napsahti... Tilasin Pörröltä vähän testailutarpeita ja tein reilut kymmenen riipusta painamalla kuviot leimasimella ja sävyttämällä pintaa helmiäisjauheella. Ihan kivoja tuli ja värkkäily oli hauskaa. Kahdeksan onnistuneinta lähti serkuilleni kiitokseksi heidän tekemästään levystä (heidän itselaulamiaan ja soittamiaan lauluja, ihanaa kuunneltavaa!)



Muutama jäi vielä omaa käyttöä varten, mutta nauha vaan pääsi jo loppumaan:





Punaisella "metallisävyisellä" kokeilin illuusiotekniikkaa, mutta se ei minulta oikeinsujunut, joten pyörittelin massan jämät palloiksi ja niille tein reiät. Ei ihan tarpeeksi kaulanauhaan, mutta katsotaan josko näistä joskus jotain tulisi.



Musta massa olikin sitten astetta hauskempaa. Tai samanlaistahan se oli muovailla, mutta noiden jauhevärien kanssa siitä syntyi vaikka ja mitä:










Kyllä oli muuten sormenpäät ja kämmenet hellänä näiden pyörittelyn jälkeen. Väri on mielestäni hurmaava! Tuon kokeilun jälkeen massat ovat taas unohtuneet kaappiin, mutta tiedä häntä vaikka ne kaivelisin sieltä vielä uudelleen kunhan tulee syksy ja ulkoiluilmat hiukan vähenevät...

Ei kommentteja: