Siinähän se sanoma jo tulikin. Oikein muistorikas vuosi alkaa olla jo ihan lopuillaan ja uusi vuosi kokemuksineen ja elämyksineen on aivan ovella. Kutkuttavan jännittävää! Toivotan kaikille oikein paljon menestystää tulevalla vuodella erityisesti käsitöiden saralla!
Kranssiovikoriste on tehty ostoisesta risukranssista ja vuosien myötä kertyneistä kuivakukista. Kuivatuilla ruusuilla on taipumuksena kerätä pölyä, joten päätin (hiukan vastentahtoisesti) luopua niiden säilömisestä. Ruusut ovat täynnä muistoja joten niiden poisheittäminen oli aivan liian raaka tehtävä. Tässä ovikoristeessa ne ovat viimeisellä matkallaan, olkoot se matka vielä pitkä ja leppoisa!
Ruusut on kiinnitetty kuumaliimapistoolilla. Liimaa meni monta pötkylää ja tulipahan taas todettua sekin, että kuumaliima on kuumaa. Aijai. Viimeisenä ympärille on kiedottu ohutta kullanväristä metallilankaa. Jyhkeämpi rusetti oli myös ajatuksena, mutta se ei oikein enää sopinut mukaan.
Palataan taas ensivuonna!!
9 kommenttia:
Hyvää uutta vuotta!:)
Hyvää Uutta Vuotta!
Kaunis kranssi!
Hyvää uutta vuotta!!
Tosi kaunis kranssi!
Hyvää tulevaa vuotta 2008!
Kaunis kranssi ja voi mitä punaisen sävyjä noissa ruusuissa.
Hyvää uutta vuotta.
Hyvää uutta vuotta sinulle!
Upea kranssi!
Onnea ja iloa uuteen vuoteen!
Kiitokset kaikille =)
Lähetä kommentti