3.11.06

Twined knitting - mallitilkku


Kokeilin två end stikning (huih, miten se kirjoitettiinkaan), two end knitting, twined knitting eli neulomista kahdella langalla. Ohjeen mukaan tulisi käyttää z-kierteistä lankaa ja neuloa kerän molemmilla päillä, mutta epäilen vahvasti ettei minulla ole muita z-kierteisiä lankoja kuin jämät nypläyslangoista... kokeilin siis omaksi ilokseni vain ensimmäisillä käteensattuvilla jämälangoilla, jotka sattuivat olemaan Novitan Floricaa. Käytin yhden kerän kahden pään sijasta suoraan kahta lankaa jotta värieroon turvautuen oppisin varmasti lankojen vaihtelun ym.

Ajatuksenani on tehdä pipo tuolla tekniikalla, sen etuina on tiiviimpi ja lämpimämpi, erityisesti tuulenpitävämpi rakenne kuin tavallisella neuleella. Mutta nyt olisi sitten pää täynnä kysymyksiä:

Miten tärkeää on se, että lanka on z-kierteistä? Miten s-kierteinen lanka tuossa käyttäytyy (nuo Novitan langat ainakin tuntuivat menevän enemmän puneelle) ja mitä haittaa sen käytöstä voi olla?

Jos tekisin koko pipon tuolla tavalla raitaisena, niin kuinka kavennukset kannattaisi tehdä? Onko haittaa jos kavennuksien myötä tekeekin kaksi tai kolme silmukkaa peräkkäin samalla langalla, sillä en haluaisi sekoittaa raitakuviota kavennuksien kohdalla. Vai voisiko kaventaa aina kaksi silmukkaa rinnakkain, jolloin raitakuvio ei kai sotkeentuisi?

Olen kiitollinen kaikista kokemuksista ko. tekniikasta.


neulos nurjalta

Neulonta oli muuten ihan helppoa, mutta se on hidasta. Jokainen silmukka tulee todellakin tehtyä erikseen, sillä neulottavia lankoja kierretään jatkuvasti samaan suuntaan ja vaihdoin jokaisen silmukan jälkeen toisen langan langanohjainsormelleni. Samalla langat tietenkin kiertyvät puneelle jolloin keriä saa vähän väliä pyöritellä vastakkaiseen suuntaan.

Ajattelin vielä kokeilla pientä muunnosta, jolloin en pyörittäisi lankoja jatkuvasti ympäri - jos tulos on lähes yhtä tiivis niin tyydyn siihen. Jos tulos ei ole hyvä, niin kokeilen Ikean pyörivää tarjotinta lankatelineenä ja pyörittelen sillä lankoja aina välillä eri suuntaan. *lähtee jatkamaan kokeilua*

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen käyttänyt tuota tekniikkaa kaksi- tai kolmivärisenä ennen kaikkea sormikkaiden ja lapasten rannekkeessa joustimeen kyllästyttyäni. Tulee muuten napakka ja tiivis hanskansuu. Hauskoja efektejä saa myös sillä, että valitsee erivahvuiset langat. Paksumpi pystyraita pullistuu, kun kerroskorkeus ei kuitenkaan paljoa muutu.

Olen itse kuljettanut koko ajan molempia/kaikkia lankoja sormella, kuin kirjoneuletta tehden, neulonta on silloin paljon nopeampaa. Se on varmaan kyllä huijausta, koska silloin ei lankoja tule kierrettyä keskenään ainakaan joka silmukan jälkeen. Eli eipä se varmaan olekaan sama juttu, mutta samalta näyttää! :)

Katja kirjoitti...

Tvåändssticknin poikkeaa tavallisesta neulomisesta myös niin, että jos katsoo tarkasti niitä silmukoita, niin ovat hieman erilaisia kuin tavalliset. Maijamirjamin neulepinta luultavasti käyttäytyy samalla tavalla kuin normaali.

Z-kierre tarkoittaa sitä, että lanka on kerrattu niin, että ne ikään kuin muodostaa z-kirjaimen. Tavallisin tapa on tehdä s-kierteistä lankaa. S-kierteistä (esim. tuo Novitan Florica) voi hyvin käyttää, mutta kierre saattaa löystyä ja lanka haurastua. Mutta ei sillä ole niin kovasti väliksi. Z-kierteisessä langassa taas kierre tiivistyy kun lankoja kiertää toistena ympäri...

Tekniikka on kyllä aika hidasta mutta palkitsevaa...

Lape kirjoitti...

jostain olen lukenut että lopi- langat olisivat sitä z-kierteistä.... alafoss lopi, lett lopi ja bulky lopi... mut taitavat olla tekniikkaa varten turhan paksuja...