28.11.06

Raitapipo


Vihdoinkin valmis!! Tämä on ollut pitkäaikaisin työ mitä olen viimeaikoina neulonut. Itse neulonta oli hidasta ja lisäksi minulla on ollut PALJON vähemmän aikaa neulomiseen kuin aikaisemmin. Tuon jälkimmäisen suhteen ei ole edes helpotusta luvassa, joten viisain lienee vain paneutua ihan pikkaisiin ja nopeisiin töihin jos meinaa joskus saada jotain valmistakin.

Piposta tuli ihan kiva. En ole järin riemuissani, mutta en tuota nyt missään nimessä mörvelöihinkään luokittele. Oli kiva kokeilla uutta tekniikkaa. Kyseessä on siis muunnos tvåendstickningistä, yhden lankakerän sijaan tuo on neulottu kahdella eri langalla ja molemmat langat juoksivat kerän sisältä. Kerän pinnalta ja sisältä neulottaessa langa saattaa tietysti kiertyä jotenkin paremmin ja jälki olisi voinut olla vaikka tiiviimpikin jos olisi vaikka ollut tarjolla suositeltua z-kierteistä lankaa. Yhtä kaikki - jälki on paljon normaalia neulosta tiiviimpää ja pitää varmaan tuulenkin hiukan normineulosta paremmin.

Pipon "helma" kiertyi rullalle eikä siihen auttanut mitkään rapuvirkkaukset tai muutkaan ohuet virkkaukset... nämä reunakoristeet käpertyivät rullaantuvan reunan mukana sinne rullan keskelle piiloon. Leveämmällä reunuksella rullaantumisen saisi kyllä estettyä, samoin kääntövarakappaleella, mutta eipä tuo reuna minua nyt häiritse noinkaan. Tuunataan sitten myöhemmin jos aihetta tulee :)

Ylemmässä kuvassa näkee, että päättelysilmukat jäivät löysälle, mutta ompahan jokin tuuletusaukko. Alemmassa kuvassa mallina on poikani, sillä kuvan ottaminen omasta päästä oli taas ihan tolkuttoman hankalaa. Hänelle pipo on iso, itselleni se on juuri sen kokoinen että korvakorut näkyvät pipon alta (jos siis voisin korviksia käyttää, mutta nyt pienet suloiset sormet harjoittelisivat liikkuvan kohteen nappaamista aamusta iltaan...)

Raitapipo
Malli: Oma
Tekniikka: Muunnelma tzåendstiching -tekniikasta (äh, miksei nuo kirjaimet tahdo tulla järkestykseen)
Lanka: Novita Florica (2 väriä) (reilu puolikas kerä kumpaakin)
Puikot 2,5 mm, Silmukoita 170, kavennukset kuudessa kohdassa tasaisin välimatkoin kuvitteellisen keskilinjan molemmin puolin...

Kuvameemin kuvat odottavat yhä käsittelyä ja muokkausta, muutama kuva on vielä räpsimättäkin... mutta eiköhän ne jossain vaiheessa tänne ilmaannu.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuo on oikein hieno =) Ja reuna on nätti kun rullautuu! Pitää vaan sanoa, että kova työ tuossa on ollut, ihan heti en itse uskaltaisi aloittaa...

Anonyymi kirjoitti...

Voi että kun se on hieno! Mun mielestä todellakin vaivan arvoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta se on kivan näköinen, ja vaaleat raidat kavenuksissa onnistuneet. Näyttä niin sileältä ja kauniilta.

Katiija kirjoitti...

kaunishan tuo on *ihastui heti* ja nuo kavennukset on todella upeat!!! Pidän todella näkyvistä kavennuksista muutenkin ja tuossa ne on edukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten kauniin pipon olet saanut aikaan ;) Kyllä tuosta on syytä olla ylpeä! Meinaatko vielä tehdä samalla tekniikalla lisää pipoja vai veikö sen neulonta liikaa aikaa?
Voisi kyllä kuvitella, että seuraavat pipot syntyvät nopeammin, kun tekniikka tulee tutummaksi :D
~Myy~

Anonyymi kirjoitti...

Onpas tosi kaunis pipo!

Anonyymi kirjoitti...

upea pipo.. osaispa ton tekniikan..

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitsi vie miten hieno pipo! Tosi kaunista jälkeä! mäkin haluuun..:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset ei_enää_niin_salaiselle ystävälleni ihanista lahjuksista! Tämä oli niin ihana vaihto, ensimmäinen mihin ylipäätään osallistuin. Vastaan sähköpostiisi kun ennätän, varmaan huomenna tai viimeistaan lauantaina. Kiitokset vielä kerran!