22.11.06

Aikavaras

Ai kaameeta! Joku on varastanut kaiken aikani. En enää ehdi tehdä mitään, en yhtään mitään. Tämä on ihan järkyttävää. Edellisten mallitilkkujen jälkeen aloitin itselleni pipon tvåendsstickning -tekniikalla mutta käyttäen kahta eri kerää (eri värisetkin vielä). Olen neulonut pipoa jo monta viikkoa eikä se tunnu valmistuvan koskaan; tekniikka on älyn hidas ja neulomiseen käytettävä aikani on kadonnut jonnekin raksan ja lasten + muun elämän jalkoihin...


Honkikonkilaiset bambut tekivät sitten tenän. Pikaliima toi avun, mutta silti hiukan harmittaa. Puikot ovat periaatteessa ihan hyvät, tai ainkin hintansa arvoiset (varsinkin sukkapuikot, pyöröistä en ole niin varma). Suurimpina miinuksina on puikkojen karheus alussa; jokaiset puikot tulisi sisäänajaa yhdellä villapaidalla ennen kuin niillä pystyy neulomaan jouhevasti. Ja varsinkin tuo pyöröjen liitoskohta sekä letkun luistamattomuus on ollut tosi monella ongelmallinen... Sukkapuikot ovat ihan loistavia kapistuksia sen sisäänajon jälkeen. Mukanatulleella hiimapaperilla ei voi "kiillottaa" tai "sisäänajaa" puikkoja, sillä voi ainoastaan teroittaa tarvittaessa (esim. katkenneen pään). Kynsien hoitotsetin taikaviila voisi toimia kiillottamisessa, mutta se on varmasti ihan järkyn työlästä joten tyydyn ajamaan puikkoni sisään ihan vain käyttämällä niitä joihinkin pienempiin projekteihin.


Pipo tosiaan edistyy hitaasti. Siinä on 170 silmukkaa ja 2,5 mm puikot, vaihdan neulottavan langan etusormelle joka ikisen silmukan jälkeen ja yhden kerroksen aikana lankoihin tulee jo siis 170 kierrettä. Sen langanvaihtojen aiheuttaman hitauden lisäksi keriä tai neulottua työtä saa pyöritellä auki ihan tuon tuostaankin. Kokeilin silloin mallitilkkua tehdessä myös lankoja vähemmän sotkevaa tekniikkaa niin että langat ovat yhtä aikaa sormella, mutta silloin toinen väriraita puristui kapeammaksi kuin toinen ja lopputuloksesta tuli myös aavistuksen enemmän tuulta läpäisevää.

Tällä hetkellä pipoa on valmistunut noin 11 senttiä, josta 5 kuluu rullaantuvaan reunaan. Tuntuu kamalalta ajatukselta neuloa sen rullaantuvan reunan vuoksi 5 ylimääräistä senttiä koska tuo on tosiaankin hidasta... olisiko kellään vinkkejä että millä saisin reunan suoraksi? Erillinen resorireunus tai erillinen kääntövara nurjalle puolelle varmaan auttaisivat, mutta onko sellainen oikein järkevää tai soveliasta? Pitäisikö vain uhrautua ja tehdä se viisi senttiä lisää silläkin uhalla ettei pipo valmistu tälle talvelle? Tai että kyllästyn siihen ihan totaalisesti ja se ei valmistu koskaan?

Eteisen tilaongelmiin tein pikku naulakon (pituus hiukan yli 120 cm) lasten vaatteille. Tämä käy samaan sarjaan kuin aikaisempi kenkäteline ja se onkin saman tuulikaapin toisella seinällä. Alla kuva koukuista jotka löytyivät HongKongista (eri kuin puikkoHongKong). Puun pinnan käsittelin samalla tavoin kuin aikaisemman pikkupöydänkin, jälki on mielestäni kivaa. Puuta on siis hangattu pitkin hiekkaista betonilattiaa ja hakattu mm. vasaralla. Pintaan on levitetty kerros tummaa petsilakkaa joka imeytyy paremmin syntyneisiin skraaduihin ja naarmuihin.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Virkattu reuna / rapuvirkkaus säästäis sen 5 cm. Mutta sopiiko se muuten pipon tyyliin..?

Arteeni kirjoitti...

Virkkaus voisi olla yksi vaihtoehto, mutta saako rapuvirkkauksella estettyä tuon tosi voimakkaan rullaantumisen vai rullautuuko se virkkaus mukana? Eikö rapuvirkkaus ole aika "ohut"?

Anonyymi kirjoitti...

Entäs jos puikkoja hioisi jollain todella hienolla hiomapaperilla, esim. 400:lla tai 600:lla? Tosin saakohan noita edes mistään tavallisista rautakaupoista vai ovatko vain tukkumyynnissä tms?

Anonyymi kirjoitti...

Kiva naulakkoidea! Saiskos udella,mitä petasilakkaa käytit, ja kaunkohan siin mahtoikaan olla kuivumisaika? Kyseleepi nimimerkki "messusisustus edelleen puutavarakaupassa ja messut 1 ½ viikon päästä.

Arteeni kirjoitti...

Täytyykin ostaa tuollaista tosi hienoa hiekkapaperia heti kun tulee jossain vastaan :)

Petsilakka tais olla Aqua Clou tai jotain, löytyy mm. Prismoista ja Bauhausista, sävy oli tumma pähkinä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten yksi reunusmahdollisuus on thdä i-cordia liittämällä se piponreunaan. En ole tehnyt itse, mutta toimiskohan se?
Voi tosiaan olla, että rapuvirkkaus ei riitä suoristamaan sitä reunaa.

juuli kirjoitti...

You could have fooled me... Vilkaisin naulakon kuvaa pikimmiltään ja mietin mistä olit löytänyt ihanan vanhan narikan. Ja sitten se olikin uusi ja peräti itsetehty! Upeaa!

Anonyymi kirjoitti...

Minä tein yhden pipon reunaan aivan tavallisen virkkauksen, eikä se kierry ollenkaan rullalle.

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on ollut varmaan hauskaa tuota naulakkoa tehdessä! Mä ainakin tykkäisin :D