Blogin ikä lähenee kuutta vuotta ja voittoisan alun jälkeen alamäki on melkoinen, ainakin blogiviestien määrän suhteen.
Käsityöt ja muutkin kädentaidot ovat kuitenkin niin sisäänrakennettu juttu, että ne eivät tuon käyrän mukaan käyttäydy, ainakaan täysin. Aina olen jotain tehnyt ja aina tulen tekemäänkin, niin se vain on.
Mutta fakta on se, että oman hyväksyntäni puitteissa tällekin blogille tartteisi tehdä jotain, sillä en haluaisi jättää tätä täysin tuuliajollekaan. Jotain piristystä täytyisi keksiä ja tämän pitäisi ainakin auttaa: Ensimmäisestä blogipostauksesta tulee 9. lokakuuta kuluneeksi kuusi vuotta. Tällätääs sen kunniaksi pieni virvoittava nimenhuuto pystyyn - olisi nimittäin kiva tietää että ketä tänne vielä eksyy! Onnettaren avustuksella poimin joukosta yhden, jolle lähetän jotain pientä piristystä syksyyn - jätä siis sellainen puumerkki, että saan Sinut tarvittaessa kiinni! Ja nimenhuuto päättyy 9.10.2011 klo 14:30, eli juuri silloin kun ensimmäisen blogiviestini tänne laukaisin.
52 kommenttia:
Hep!
Hop, olen varmaan aika alusta lähtien seurannut sun blogia, itse aloitin joulukuussa 2005 omani ja samanlaista hiipumista on ollut ilmassa, joskin postauksia on ehkä tullut tasaisempaan tahtiin.
En minä ainakaan pudota blogeja readerista, vaikka ne hiljenisivät, päivitys on aina sitten iloinen yllätys.
Kiva oli huomata päivitys. Kauan olen täällä piipahdellut, luultavasti aika alusta asti.
Aurinkoista syksyä!
Mukana ollaan:)
Kyllä täällä joka päivitys luetaan!!:-)
Monta vuotta minäkin olen tätä blogia seurannut. Onneksi tosiaan reader hälyttää aina, kun päivityksiä tulee.
Kivakiva, vilkutuksia kaikille!
Heippa! Mulla on sun blogi Google Readerissa, eli saan päivitykset automaattisesti vaikka postauksia oliskin harvemmin :). Onnea 6-vuotiaalle!
6vuotiaalle nöyrät onnitteluni! Itse parhaillaan olen oman 5v. kanssa tuskaillut jatkojen kanssa, mutta päätynyt jatkokannalle. Minäkin luen Google readerin kautta, joten päivitykset kyllä näkyvät. Hyvää syksyä sinulle!
Ilmoittautuu myöskin mukaan
Minäkin täällä kurkistelen ja onnittelen 6-vuotiasta :)
Onneksi olkoon blogin pitkästä jatkumisesta! Kukin päivittää omaan tahtiin.
täällä myös yksi google readerin kautta seuraava! :)
Onnea 6-vuotiaalle!
Kiitoksia kiitoksia! Tässähän pääsee ihan fiiliksiin kun käy lueskelemassa teidän kaikkien blogeja :D.
Heitin hetkeksi kutimen syrjään ja kun istahdin takaisin tuoliin, niin kuului pahaenteinen naps. Ja kylmät väreet kulki pitkin selkää. Inventoin katastrofin laajuudeksi vain verhoilukankaan läpi painuneen puikon pään (tästä naps ääni), molemmat puikot olivat onneksi täysin ehjät! Välillä näinkin :D.
Täällä ollaan! RSS-lukijassa on se hyvä puoli, että vaikka päivityksissä olisikin pitkä väli, uuden löytää aina ja varmasti.
Mukana ollaan! Sun työt on aina ihania.
Täytyy myöntää, etä olin jo sinut unohtanut, mutta onneksi päivitys muistutti. En kyllä yhtään muista milloin olen liittynyt lukijaksesi. Voishan noita sun juttujasi vähän useamminkin lukea kuin vain kaksi kertaa vuodessa :)
minä myös! ilahduin, kun huomasin readerissani tutun blogin päivityksen :)
Vilkutuksia!!
Lukisin mielelläni enemmänkin sinun päivityksiäsi. =)
Mukavaa kun päivitit....uudestaan vaan vähän ahkerammin. Mukavaa syksyn jatkoa!
Aina on päivitykset luettu.
Ihania käsitöitä teet.
Niinhän se vaan on jokaise elämässä että aikansa kutakin, mutta mielellään lukisin tekemistäsi edelleenkin. Mulla itellä ei ole blogia...ehkä sitten eläkkeellä ;)
Nostan kyllä tosi isosti hattua sellaisille jotka sitä viitsivät ja jaksavat ylläpitää, tämmöiset blogittomatkin saa aivan valtavasti inspiraatiota ja uusia käsityökuulumisia toisten blogeista.
Onnea hurjasti 6-vuotiaalle!
Seon pitkä aika ja toisaalta niin äkkiä mennyt.
-Nonna-
Hep! Ihanaa kuulla siustakin. :)
Seurailen kans tätä ja blogilistan kautta.
Blogilistan kautta näen että päivität. Pitkään olen blogiasi lukenut.
Hep! täälläkin yks lukija.
T. Johanna- silmukat ja pistot blogi
Olipa kiva että päivitit! Vakituinen lukija olen ollut melkein koko blogisi iän ajan :)
Tämä jostain nousi pintaan muulla käymälläni sivuilla ja löysin sen sillä. Joten hep.
Kokeile ainakin vielä jatkaa. Kyllä meitä lukijoita vielä täällä roikkuun. Onneksi on noin muistuttajat jotka vinkaavat kun on tullut uusi kirjoitus.
Minäkin täällä!
Hep! Täällä ollaan :) just yks päivä muistelin kateellisena sitä aikaa, kun odotit toista muksua ja ompelit niiiiin paljon ja kaikkea ihanaa!
Hei, aina luetaan kun tekstiä tulee. Suosikkilistalla keikut mukana. Itsellänikin hiljaisblogi tällä hetkellä. Lueskelen muiden juttuja.
Täällä ollaan!
Hip!
Mullakin olet edelleen blogilistalla :) Teija
Myös täällä luetaan blogiasi. =D
No tokihan luen. :) Eipä ole itsekään ennättänyt enää niin useasti päivittelemään kun ei ole kovin isoa päivitettävää ollut, mutta tälläkin viikolla sentään yksi postaus jo tullut :/
Google readerista seuraan tätä ja montaa muutakin hiljaisempaa blogia. Mukavia yllätyksiä kun tulee päivityksiä :)
Hip hop ja hep!
Google Readerissa olet, joten tulen joka kerta lukemaan, kun kirjoitat :)
Säärystimien taustalla olevaan tyynyyn kiinnitin kolmiohuivin, jonka tein toden totta Lehmus-huivin ohjeella. Huivista kun muotoutui liian pieni, niin kiinnitin sen tyynyyn taitten kulmat taakse ja ommellen kiinni.
Täällä ollaan.:-)
Mullakin on jo melko iäkäs blogi, joka kärsii tällä hetkellä muuton aiheuttamasta tietokoneyhteysjumista. Ja toki aina välillä on into postatakin kadoksissa. Mutta pitkään olen blogiasi seurannut, ja mielelläni seuraisin vieläkin :)
Vaihtelevan pituisella viiveellä päivityksen jälkeen minäkin tänne aina tulen Google Readerin muistutellessa :)
Olen joskus käynyt ja nyt pitkästä aikaa löysin taas mutkien kautta tänne :)
Minäkin käyn täällä kun päivityksiä tulee.
Blogisi päivitys
- ihana yllätys! :)
Täällä ollaan! Ja onnea blogillesi!
Reader on mainio keksintö, ei mene päivitykset ohi. Oma blogi on viettänyt hiljaiseloa jo kaksi vuotta, mutta ei sitä vielä raaski poistaa bittiavaruudesta.
Kiitos valtavasti kaikille puumerkeistänne :D. Nyt on blogini virallisesti kuusivuotias!
Pikku onnettaren avustuksella voittajaksi nousi Sini Arjen Iloa blogista! Kiitokset vielä kaikille visiteerauksesta!!
Minä myös ilmoittaudun mukaan. Olen jo pitkään blogiasi seurannut, vaikka olen huono kommentoimaan.
tällä käyndään säännöllisesti kurkkimassa oisko mitään...
-sarene
Lähetä kommentti